keskiviikko 27. elokuuta 2014

Muutama helmi ostoskorista

Neljäs viikko on lähtenyt hyvin käyntiin, viime viikon reissumässäilystä huolimatta. Turvallista olla taas kotona ja tehdä tuttua ruokaa. Hiilarimätöt näkyi ja tuntui heti, koska turvotusta ja väsymystä esiintyi vielä sunnuntaina. Hyvä ja napakka muistutus, ettei paluuta entiseen hiilaritaivaaseen (helvettiin) enää ole. Olenkin jo aloitellut kirjoittamaan ruokahistoriaani, joka on karu ja jokaisen Olet mitä syöt -coachin painajainen. Siinä ruokavaliossa ei paljon proteiinit ja vitamiinit loistaneet. Valkoiset hiilarit näyttelivät sekä pää- että sivurooleja. Proteiinit taisi esittää niitä rooleja, jotka esiintyvät leffoissa kerran tai pari, esimerkiksi kaupassa myyjänä tai postimiehinä/naisina.

Kävin tänään puntaroimassa massiivisen rasvakertymäni ja tulos oli samaa luokkaa kuin edellisessä vaakakohtaamisessa. Pelkäsin lisäkiloja, mutta onneksi pääsin huokaamaan helpotuksesta. Saa nähdä mitä tulevan lauantain kamppailu Vaa´an numerot vs. minä onnistuu.


Kävin taas täydentämässä ruokavarastoja ja löysin pari uutta suosikkia Lidlistäkin, nimittäin pinaattia ja vihreitä papuja. Palataan ensin ruokavaliohistoriassani taaksepäin, nimittäin mustapapuihin.



 Mustapavut (1,08e / kpl, Prisma)

Nämä on ihan ykköspapuja, mestareita lajissaan! Jos pavut laitetaan tappelemaan keskenään areenalle, nämä voittaa. Olen löytänyt oman kaupungin kaupoista toistaiseksi näitä liotettuja versioita mustapavuista vain Go green -tetrassa sekä sellaisessa sinisessä anonyymissä (eli en muista merkkiä) tölkissä. Näitä on todella helppo käyttää. Purkki auki, pavut siivilään ja vain uno momento kovalla paineella kraanasta vettä päälle. Musta neste huuhtoutuu ja pavut ovat käyttövalmiit. Koska pavut on säilötty suolaveteen, ne maistuu ihan sinällään, mutta usein heitän päälle hieman oliiviöljyä ja mustapippuria. Maku on taattu esimerkiksi salaatin, keiton tai ihan vaan kananmunan kanssa syötäväksi. Tykkään!

Ravintoarvot:

Not bad! (Anteeksi kuvanlaadun yht`äkkinen lasku. Otin jälkikäteen puhelimella)
   
Kidneypavut (1,09e / kpl, Citymarket)

Näitä olen käyttänyt satunnaisesti silloin tällöin. Maultaan hyviä, kuten edeltäjänsäkin. Purkki auki ja pavut huuhtelun kautta lautaselle tai pannulle. Helppoa jälleen kerran. Purkki on niin ruma, että oli pakko laittaa rekvisiitaksi kananmunia, pannuun kun nekin raukat oli matkalla. Luomumunia on mennyt paljon viime viikkoina, kiitos tuttavien kanalan munatehtaan, josta niitä saa hyvin pidetyiltä ja rakastetuilta kanoilta. Munia kuluu lähes jokaiseen aamupalaan jossain muodossa. Eikä varmaan ihme, että papujen todellista nimeä ei ole suomennettu. Moniko ostaisi munuaispapuja? Not me!

"Ei huono", sanoisi Uotisen Jorma tähänkin.

Kippari-Kalle presents:


Pinaatti 
(1,49e / 750g pussi, Lidl)

Uusia löytöjä, järjetön supervoimasäkki puolentoista euron hintaan! Kippari-Kalle kiittää ja kumartaa tästä valinnasta, näytettyään esimerkkiä jo vuosikymmenet. Kyllä se Kalle tiesi mistä puhui, vaikka suuri yleisö heräilee vasta pikkuhiljaa. Lidl on kyllä hehkuttamisen arvoinen paikka, AMEN!

Ravintoarvot kätevästi TÄÄLTÄ




Kokonaiset vihreät pavut (1,49e / 750g pussi, Lidl)

Toinen hyvä löytö Lidlistä. Nämä herkut makoili ihan rauhassa pinaattipussien vieressä pakastealtaassa, joten suunnistaminen näiden luo oli helppoa ihan ilman kompassiakin. Näistä tykkään myös, ehkä maku ja koostumus voittaa jopa Kipparin pinaatit. Jokaisella täytyy olla se oma suosikki, eikö niin? Nämä nimettäköön minun mukaan, eli aikamme papulegendan.  And The Green Bean Award goes to..... 

Ravintoarvot keitettynä ja suolattuna TÄÄLTÄ 


Loppuun yllätyssalakuva, suoraan Seiskasta!
Tänään nautittu ylivalottunut, superkuivalta ja todella surkealta näyttävä lounas. Tällä kertaa kuva ei kerro edes sitä ensimmäistä sanaa, tuhannesta puhumattakaan. Uskokaa tai  älkää, kanafilee oli järjettömän mehukas, säälittävän yksinäinen kukkakaalinuppu maukas, mustapavut loistivat omalla pienellä estraadillaan ja pienimuotoinen salaatti kesäkurpitsan, paprikan, mustapippurin ja balsamicon sopuisalla sekoituksella hakkaisivat makujen sinfoniallaan jopa.... makaronijauhelihasotkun? Kyllä, hieraiskaa silmiänne ja uskokaa. Parempaa oli sekä koostumukseltaan että tuoreilta mauiltaan. 


Loistavaa viikkoa kaikille kanssataistelijoille (mm. Sadas kerta toden sanoo, Äiti tahtoo kuosiin, Corapipo, Asioitas!, Operaatio hihaton toppi, Pullero laihduttaa jne.. tässä nyt muutamia mainitakseni) ja muistakaa te muut bloggaajat linkkailla blogejanne, jos tänne eksytte. :)


ETSINTÄKUULUTUS!

Loppuun hyvin arvovaltainen ja virallinen tiedote, eli etsintäkuulutus. Te, jotka olette käyneet kommentoimassa, mutta joilla ei ole (vielä:) omaa blogia, kertokaa miten projektinne etenee, joko kommentteihin tai maililla. Pliis, haluun tietää! :) Tsempit! 




8 kommenttia:

  1. Ainainen projekti jossain määrin, eikä blogia - oon tylsä. Mutta tämä bloginpoikanen on mahtituotosta, ei huono! :D
    Ps. Uskaltaisinko maistaa papui!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti kommentista! Kiitti palautteesta ja jaksamista projektiin sinnekin. :) Ilman muuta maistat papuja. Aloita vaikka kindey-pavuista. Itse tykkään tosi paljon papujen koostumuksesta ja makukin on hyvä, kun laittaa mausteet niskaan. :)

      Poista
  2. Moi! Mä olen se joka aloitti samana päivänä kuin sinä. Hyvin on mennyt, kiitos kysymästä :) Tosin muutaman kerran olen "joutunut" turvautumaan ylimääräisiin hiilareihin jos olen liikkunut niin paljon tai kuten tänään, risaisen yön jälkeen. Oletteko muuten huomanneet, että jos on nukkunut huonosti, niin nälättää/tekee mieli jotain hyvää enemmän kuin hyvin levänneenä? itsellä ainakin väsymys vaikuttaa. En kuitenkaan ole tuntenut morkkista syömisistäni koska olen pystynyt jatkamaan vhh - linjalla. Omalla kohdallani - kokemuksen syvällä rintaäänellä - on parempi sallia dieetistä poikkeavia herkkuja silloin tällöin kuin kieltäytyä kokonaan kaikesta hyvästä. Tarkoitus on kuitenkin opetella syömään terveellisemmin aina, ei vain nyt. Mut tosiaan, mua motivoi kovasti kun olen huomannut kropassa muutoksia, mm. jotkut tietyt vaatteet menevät paremmin päälle eivätkä kiristä ja purista. Varsinkin rintaliivit istuvat paremmin kun tisseistähän se paino putoaa ensimmäisenä :D Nooh.. Se ei itseäni haittaa. Mä en ottanut alkupainoa kun suurinpiirtein tiedän missä lukemissa olin kun aloitin, en vain halunnut riskeerata alun innostusta jos vaikka lukema olisikin ollut niin iso että olisin siitä masentunut ja alkanut mässäilemään. Päätin että punnitsen kerran kuukaudessa ja odotan innolla maanantaita, ekaa punnitusta. Mitenkäs sinulla, oletko huomannut muutoksia kehossasi vielä? Muistan että ihan alkuun laitoit sellaisen kuvan jossa oli et muut huomaa tyyliin 12 vk? kohdalla .. keep going... se oli hyvin motivoiva. Ja kiitos noista hyvistä ruokavinkeistä, en ole kokeillut koskaan mustapapuja, mutta nyt täytyy kyllä ostaa niitä. Noista Gogreen tuotteista olen maistanut kikherneitä ja ne ovat ihan jees ja helppo valmistaa.. palaillaan, kerron kuulumiset ainakin punnituspäivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kun palailit kertomaan tilanteestasi. :) Hei loistavaa, että olet pysynyt ruodussa ja hiilarit on varmasti vaan hyvästä kun liikkuu enemmän. Ja kyllä vaan, huonosti nukkuneena tekee mieli syödä mitä ensimmäisenä käteen sattuu. Tähän on auttanut valmiiksi pätkitty kesäkurpitsakuppi jääkaapissa. :D

      Se on tosiaan hyvä pitää mielessä, että loppuelämän ruokavaliota tässä kehitellään, joten oikeasti omasta mielestä vastenmieliset ruoat saa jäädä samantien pois. Oho, hyvä että vaatteissa näkyy jo muutos! Minä en vielä ole huomannut muuta kuin vatsan litistyneen selvästi. Kaikki se hiilaripöhötys on tainnut lähteä. :D

      Se ihan ensimmäisen postauksen kuva pitäisi tulostaa vaatekaapin oveen, on kyllä motivoiva. :) Hei tsempit jatkoon ja tulehan kertomaan edistymisestä. Hyvin on lähtenyt kyllä käyntiin sinullakin, jes!

      Poista
  3. Sulla on ihan mahtava blogi! Nauroin ääneen tuolle ruoka-aineiden roolijaolle.
    Tsemppiä! Itselläkin tässä vähintään vielä 10kg pudotettavana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi mukava kuulla! :) Nyt vaan hyvä tsemppi päälle ja 10 kiloa on poissa! Ajattele vaikka motivaattorina, että mulla on 5 kertaa tuo sama määrä pudotettavana. :)

      Poista
  4. Muistan "pikaselanneeni" nämäkin kuvat läpi, mutta lopun tsemppaus on jäänyt täysin huomiotta! Jos saan luvan, siirrän nuo tsempit tälle viikolle? ;)

    Yksinäinen kukkakaali sai minut puoli millimetriä lähemmäksi kukkakaalin uudelleenmaistamista. Mutta siihen on vielä järjettömän pitkä matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppi on tarkoitettu koko loppuprojektille. :)

      Kukkakaali on kyllä hyvää, raakana ja höyrytettynä. Kokeile ihmeessä, esim. kermaviilidipin kanssa?

      Poista