tiistai 12. elokuuta 2014

Kas näin heiluu allit, ja allit heiluu näin!


Allit. Nuo hihattomien paitojen kauhut. Ihan täytyi laittaa muisti koetukselle pohtiessani, koska viimeksi liikuin julkisilla paikoilla ilman hihoja. Enkä muistanut. Niitä kuuluisia oman pään sisäisiä juttujahan nämä on, mutta ilmeisesti hyvin ylitsepääsemättömiä. Aina kun kävelee sattumalta peilin ohi ja esimerkiksi nostaa jotakin samalla, on näky komea. Allin viaton heilahdus on kuin hidastetusta elokuvasta ja iskee tajuntaan - tämä ei voi jatkua enää. 

Päivitin mittaustulokset (minnekä muuallekaan kuin) Tulokset -sivulle ja kävin samalla googlettelemassa mitkähän ne suositusmitat mahtavat minunlaiselleni olla. Löysin paljonkin erilaisia suosituksia, alla muutama esimerkki. Näky oli yhtä komea kuin edellisessä kauhutarinassa. 


Oma vyötärö: 118cm
Suositus: alle 80cm
Poistettava: lähes puolimetriä, mahtavaa


Oma rinnanympärys: 118cm
Suositus: 85cm 
Poistettava: 33cm


Oma reisi leveimmästä kohdasta: 77 cm
Suositus: 52cm
Poistettava: 25cm




Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mittasin konkreettisia senttilukemia. Olisittepa muuten nähneet mittausoperaationi. Optimistisena ja senteistäni mitään tietämättömänä varustauduin taistoon alle metrin pituisella mittanauhalla. Väärin! Olisihan se pitänyt arvata, että tässä tapauksessa mitataan metreissä, ei suinkaan senteissä. Lopulta käytössä oli vanhan liiton raksamiesmittanauha ja johan alkoi sujua. Näistä havainnoista innostuneena (järkyttyneenä) päätin katsoa myös puntarin kapasiteetin ja todeta, että taisi olla painohavahtumisen viime hetket käsillä, ennen kuin vaa`an päällyslasi olisi rasahtanut allani rikki. Läheltä piti! 

Pidän kirjaa myös kokonaissenttimäärästä (KSM), joka on tällä hetkellä 523,5cm. Hetkinen tässä menee, että pääsen edes nelosella alkavaan kolminumeroiseen lukuun.  

Ensimmäinen viikko taistelua takana ja paino putosi maanantain ja lauantain välillä -2,1 kiloa. Hitaasti, mutta varmasti. 

torstai 7. elokuuta 2014

Personal trainer: 4 tunnin keho / 4 hour body -kirja

Innostuin uudesta ruokavaliostani tämän kirjan ansiosta. 4 tunnin keho on ilmestynyt myös suomeksi ja löysin oman painokseni muutama vuosi sitten kympillä eräästä kirjoja myyvästä outletista. Olen selaillut kirjaa muutaman kerran, mutta en ole päässyt jyvälle. Nyt vihdoinkin kävin kärsivällisesti kirjaa läpi ja ymmärsin mistä on kyse. 


Mun ohjeet kirjan ensilukijalle: 

1. Älä säikähdä kirjan sivumäärää. Pääset alkuun jo alle sadan sivun lukemisella. 

2. Kirjoittaja Ferrisss suosittelee lukemaan vähintään seuraavat luvut: 
1. Perusteet 
2. Lähtöpiste 
3. Hitaat hiilarit dieetti I & II 
4. Täydellinen takapuoli 

3. Merkkaa tärkeimmät sivut post-it -lapuilla. Kirjaa lukiessa jouduin palaamaan monta kertaa perussääntöihin. Kirjoita yhdellä sanalla lappuun mitä perussääntöä ko. sivu koskee ja liima se niin, että näät tekstin helposti kirjan ollessa kiinni. Ennen kuin tajusin tehdä näin, kirja näyttäytyi aikamoisena sekamelskana ilman minkäänlaista johdonmukaisuutta. Eli ei tainnut mun muistikapasiteetti vaan riittää.. Tällä hetkellä pärjään neljällä lapulla, joissa lukee säännöt, mittaukset, ruoka ja liikunta.  Helppo palata lukemaan tärkeimmät ohjeet, jos muisti pätkii.

4. Lue 4 tunnin kehoa/4 hour bodya koskevia sivustoja, joista löytyy paljon ruokaideoita ja auttaa hahmottamaan mitä kaikkea voi syödä. Kirja ei kerro kovin laajasti mitä saat syödä, joten kannattaa ottaa itse selvää ja näin laajentaa raaka-ainerepertuaaria. Yksi omista suosikeistani on 4 hour body couple -sivusto. Suomalaisia sivustoja tai aktiivisia blogeja en ole vielä löytänyt. 



Liikunko dieetin tukena? Hell no!


Joko siellä joku hätäinen sielu ehti provosoitua pelkästä otsikosta ja scrollasi lähes nykyisen juoksutahtini nopeudella (eli väh. 10 kertaa nopeammin)  sivua alaspäin etsien "kommentoi"-painiketta?  Rauhotu. Nyt rauhotut! Vedä henkeä sisään, ulos, sisään, ulos, pidättele, vielä, vielä.....hengitä hyvä ihminen ennen kuin pyörryt!

Ihan oikeastiko (50 kiloa ylimääräistä rasvaa sisältävässä) maanpäällisessä ruumissani kiitäisin (pyörisin) pokkana lenkkipolkuja menemään? Vain alamäkeä hyvät ystävät. Vain alamäkeä.

Ei hätää, lähitulevaisuudessa aion ottaa myös liikunnan osaksi elämäntapaani. Eihän laihdutusblogi ole mitään ilman liikuntaa? Sen aika ei vaan ole vielä, lukuunottamatta (kirjotetaanko muuten yhteen? Nyt te äidinkielen professorit pääsette kommenttiboksini (tyhjälle) estradille loistamaan) hyötyliikuntaa ja muuta kevyttä liikuntaa. Uskon, että liian suuret tavoitteet koitui turmiokseni aiemmissa terveyskokeiluissa...okei puhutaan totta, siis pikadieeteissä. Liian paljon kerralla. Eihän siitä mitään ole koskaan tullut, kuten tiedätte.

Onneksi on aina mahdollisuus ottaa pienet unet myös lenkkipolulla. 


Laitan ensin kaikessa rauhassa ruokatavat kuntoon ja sen jälkeen suuntaan virkeämmän katseeni kohti airopikkejä sun muita. I promise.

Jos siis näette halkaisijaltaan 168cm pallon pyörimässä alamäkeä ja vauhti on kohtuuttoman nopea, tulkaa pysäyttämään. Minähän se vaan olen. Salaa harjoittelemassa hallitsemattomia juoksuaskeleita alamäessä ja miksi ei myös ylämäessä, kun jalka pettää ja suunta vaihtuu armottoman painovoiman vuoksi.



Liikunta TOP 3 seuraavat pari kuukautta: 


1. Hyötyliikunta (kauppareissut, lyhyet matkat kävellen/pyörällä, työmatkat kävellen, siivous...) 

2. Lenkkeily (kävelyä ja juoksuaskeleita silloin tällöin kun kuulokkeista tulee hyvä biisi) 

3. Wells-treeni vähintään kolme kertaa viikossa (oma postaus tulossa tästä)

Kyllä mä sanoisin ja sanonkin, että tämä on hyvä alku täysin liikkumattomalle.



kuva


Mikä hitaat hiilarit -ruokavalio?

Yksinkertainen, helppo ja jopa maistuva. Alla helposti muistettavat "säännöt". 


Sääntöjä on viisi: 

1. Vältä valkoisia hiilihydraatteja. Vältä kaikkea muuta valkoista ruokaa poislukien kukkakaali. Toimii. 

2. Syö samoja ruokalajeja usein ja tee kokkailusta helppoa. Varsinkin aamupala on helppo tehdä puoliunisena samalla kaavalla. 

3. Älä juo kaloreita. Tämä taitaa kuuluakin jokaisen terveytensä tiedostavan elämänohjeisiin. 

4. Pidä yksi herkkupäivä kerran viikossa ja anna aineenvaihdunnalle shokki! 

5. Syö hedelmiä vain herkkupäivänä, koska fruktoosia ei tässä ruokavaliossa suosita. 


Tarpeeksi helppoa minulle! 


Mitä sitten saa syödä? 

4 tunnin keho -kirja jakaa ruoka-aineet seuraavasti: 


Proteiinit

- kananmunat
- kanaa (reisi- tai rintapalat)
- kala
- naudan- tai sianliha


Palkokasvit

- linssit
- mustapavut
- tarhapavut
- soijapavut

Myönnän. Ei nämä mustapavut kovin houkuttelevalta näytä, mutta maustamalla makuelämys?
Testaan tällä viikolla uusia tapoja kokkailla. Kyllä nämä vielä voitoksi kääntyy! 


Kasvikset ja vihannekset

- pinaatti
- parsakaali
- kukkakaali
- herneet
- vihreät pavut


- Jokaisesta ryhmästä valitaan jotakin, jokaiselle aterialle. Helppoa! 

- Mausteet, yrtit ja tietyt öljyt ovat tietysti sallittuja, jotta ruokiin saadaan makua

- Jokaiseen ryhmään voi lisätä mieleisiä raaka-aineita, kunhan ravintoarvot pysyvät kohdallaan ja vastaavat edellä esitettyjä esimerkkejä

- Esimerkiksi englantilaisesta aamiaisesta kaikille tutut pavut tomaattikastikkeessa eivät täytä tämän ruokavalion tavoitearvoja, mutta olen löytänyt niille korvikkeen. Jaan reseptin sopivassa välissä. :)


Neljäs päivä alkamassa ja tämä on ensimmäinen kerta, kun dieetti on kestänyt yli päivän! Hyvä fiilis ja ihmeellinen ylimaailmallinen energia tätä projektia kohtaan päällä. Hyvästi puolijoukkueteltat - täältä tullaan M(s)-koko!

kuva
Follow my blog with Bloglovin

Kiitos te kaikki viisikymmentä ylimääräistä kiloa. Tämä oli tässä!

Tämä on nyt se hetki, kun lähdette vaeltamaan muualle vartalostani.

Puntari pitkästä aikaa esiin ja varovainen hypähdys sen päälle.

Hetkinen. Siis hetkinen. 110 kiloa!?

Ei voi olla, ei sitten millään. Vastahan painoin 90 kiloa ja sekin oli liikaa. Mistä nämä parikymmentä kiloa tuli?

Ei siis tarvitse enää ihmetellä, kun päälle mahtuu vain puolijoukkueteltta. Se johtui ihan vaan minusta, ei kauppojen tekemästä vaatteiden uudelleenmitoituksesta. Ei ihme, kun kaksoisleukakin on lähempänä maata kuin sitä ykkösleukaa. Vanhat takit jäävät käsivarsien kohdalle jumiin ja vanhat farkkuhameet jumiutuvat pukiessa polvien korkeuteen. Hymy on hyytynyt. Siis olisi, jos tästä pullanaamasta mitään ilmeitä enää erottaisi.

Olen tullut tieni päähän ja nyt täytyy todella valita, mihin suuntaan lähden. Motivaatio ei ole ollut koskaan näin korkealla ja takana on kolmas onnistunut laihdutuspäivä. Ainahan ne kuurit ensimmäiseen iltaan loppui.

Noudatan Timothy Ferrissin kirjoittamaa 4 tunnin keho -kirjan ruokavalio-osiota ja jatkossa myös liikuntaosiota ainakin osittain. Menetelmänä hitaat hiilarit.

Laihdutusblogi tulee seuraamaan matkaa kohti puolikasta minua.

Kanssataistelijat! Ilmiantakaa bloginne kommenttiboksiin. :)


Tästä lähtee viimeinen taistelu, hyvästi te turhat 50kiloa!