Näytetään tekstit, joissa on tunniste jorinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jorinat. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. tammikuuta 2015

"Just tää tunne! Ekaa kertaa ikinä! Muutoksen vuosi!"


Palataanpa historiassa muutama vuosi taakse päin ja pyyhitään pölyt vuoden 2013 kalenterista. Mitäs se meille historiallisista yrityksistä kertookaan? (toim.huom. liioittelun nähtiin kävelevän tämän blogin suuntaan juuri ennen julkaisua).


Tammikuu 2013

Iik, nyt se alko! Now or never. Oikeesti. Suuren muutoksen vuosi. Siis nyt on just tää tunne. Siis tää, no just tää, et laihtuu ihan helvetin nopeeta kaikki pahimmat kilot ja sit voi keskittyä niihin viimeisiin ihan rauhassa hiljakseen pitkällä tähtäimellä. Kunhan nyt vaan saan maaliskuun loppuun mennessä jo vähintään parikyt kiloo pois, niin oon tyytyväinen. Tää tunne on jotain ihan muuta kuin aiemmin, nyt lähtee läskit! Goodbye! Ruokavaliooni tulee kuuluumaan kurkkua tuoreena, kurkkua  keitetyllä tomaatilla, kurkkua suolalla ja tomaattia viipaileina. Kerran viikossa syön avokadon merisuolalla ja ilmalla. Herkkunälkään otan silloin tällöin höyhenen. Helppoa ja simppeliä!

Tulevana kesänä paistattelen Victoria`s secretin mallien kanssa kilpaa biitsillä. Tai no, vähän liioittelin. Ei mun tarvitse edes kilpailla, varma voitto. Tää on niin mun juttu nyt, tuun onnistumaan ja elämä ensi kesänä on kuin leijumista rannalta toiselle ja terasseilta tanssilattioille. Kesä 2013 tulee olemaan mun kesä, ekaa kertaa laihana ja elinvoimaisena.

Tästä se lähtee! Oikeesti, tää tulee niiiin onnistumaan! Tervetuloa maailmaan, ohut minä!


Helmikuu 2013

No ihan jees menee joo, vähän lipsunu oon ja silleen. Mut ihan hyvin joo. Kai. Mutta onhan tässä vielä hyvin aikaa, tiukka kuuri alkakoon huomenna.


Maaliskuu 2013

Ihan ei tavoitteen mukaisia kymmeniä kiloja ole lähteny, mut onhan tässä kai jonkun verran... En uskalla mennä vaa'allekaan.


Huhtikuu 2013

Ei helvetti, enää kaksi kuukautta rantakauteen. Pitäsköhän ottaa niskasta kiinni? Hetkinen, ensin täytyy tarkistaa, moneltako Hese sulkee.


Toukokuu 2013

Nyt joku Nutrilett-megakuuri tähän hätään ja äkkiä googlaamaan "miten laihtua nopeasti kuukaudessa". Nyt jos tosissani ryhdyn toimiin, tilanne ei ole niin toivoton.


Kesäkuu 2013

Voi paska.


Tammikuu 2014 

Ja alusta!


Onko tuttua, soiko kellot? Mulle on ja ehkä viime syksynä tämän kiertokulun älyttömyys iskostui päähäni. Mitä isommat ja kohtuuttomammat tavoitteet, sitä suurempi feilaus. Ihan naurattaa aiempi joka tammikuinen uho ja 100% varmuus onnistumisesta.

Maltti on valttia ja loppuelämän ohjenuoraahan tässä rakennetaan, kuten kliseisesti sanotaan. Mitä yhteistä muuten on pitkän linjan laihdutusblogeilla? He ovat pitkäpinnaisia eivätkä tavoittele supernopeita tuloksia. Niistä blogeista olen oppinut paljon ja tulen varmasti oppimaan lisääkin. Jos ei tavat ja tekniikat kohtaa, niin ainakin mieletön inspiraatio ja tsemppi kantautuu omaankin ajatteluun. Kiitollisin mielin!

Joten sanoisinko vaan että take it easy! Hiljaa hyvä tulee. 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Joulu siis. Ja joulua edeltävät pari viikkoa. Ja joulun jälkeinen viikko. Lisätään soppaan myös uuden vuoden aatto.

Hyvin meni, eli elelin päivät pitkät Nutriletteja nauttien ja kulauttelin raikasta jäävettä kyytipoikana. Eiku. Eeehei nyt taisin kertoa haavemaailmasta, takaisin todellisuuteen kiitos!

Syöty on ja paljon. Ja kun sanon paljon, se sitä ihan oikeastikin tarkoittaa. Menu on sisältänyt niin jouluruokia, avokadopastaa, suklaata, viiniä, glögiä, valkoisen vehnän leipiä, kakkuja, juustoja... you name it. Annoin itselleni luvan syödä (no enkä antanut, vaan en pystynyt hillitsemään itseäni), mutta positiivista tämän kaiken kohtuuttomuuden keskellä on se, ettei paino ole noussut kiloakaan. Päinvastoin, muutamat sadat grammat on menty alas. Ei tässä siis masennukseen vielä vajota. (Toim.huom. söin myös paljon salaatteja, ruisleipää jne. joten ei ihan kaikki mennyt metsään).



Kuten joka blogissa, täytynee heittää kliseet ulos: Uusi vuosi ja uudet kujeet. Omalla kohdallani ko. sanonnasta pätee vain puolikas. Uusi vuosi on tottahan toki, mutta kujeet tulee olemaan vanhat ainakin tämän laihdutusprojektin osalta. Aion fiksailla kuntoon ne kohdat, joihin kompastelin syksyllä, mutta muuten samalla metodilla mennään. Muokkailen ruokavaliosta omanlaisen, jotta pysyn helpommin raiteilla ja en pidä mitään kiirettä. Vaikka 50 kiloa on älytön määrä, on se pitkällä tähtäimellä mahdollista. En aseta mitään suuria tavoitteita heti tähän vuoden alkuun, vaan katson miten homma lähtee etenemään ja tammikuun perusteella teen tavoitetaulukot motivoimaan.

Opin syksystä paljon ja vaikka muilla elämän osa-alueilla oli vaikeuksia, ei uusi ruokavalio unohtunut täysin kertaakaan. Välillä lipsuin ja paino junnasi, mutta luojalle kiitos yhtään kiloa ei palannut.

Tästä on hyvä jatkaa ja toivon muillekin onnistumisia ja kovaa tsemppiä taipaleelle! :)

Aloitin maanantaina uuden helpon liikuntaharrastuksen (kyllä, uskokaa tai älkää), siitä lisää huomenna!

kuva

tiistai 9. joulukuuta 2014

Arjen (helvetilliset) haasteet: talvisaappaiden osto

Tämä aihehan ei tule yllätyksenä teille siskoille (ja miksipä ei veljillekin), jotka tiedätte sen. Siis SEN lähes jokaisena syksynä eteen tulevan epäinhimillisen tuskan. Edessä on siis operaatio The Talvikengät. Varrelliset, lämpimät, edulliset, tyylikkäät, hyvää materiaalia olevat, jäällä pitävä pohja, tosi kivat....

No mutta noita kenkiähän kaupat ovat pullollaan! Siitä vaan valitsemaan parhaat päältä?

Se ihminen, joka edelliset kaksi lausetta julkeaa suustaan päästää, sietää sitoa ihan itselleen pari kiloa  pumpulia pohkeisiin ja lähettää itsensä pikapostilla uudelleen saapasjahtiin. Sanonpahan vaan, tulee olemaan vaikeampaa kuin etsiä ratkaisua Suomen nuorisotyöttömyyteen. Todennäköisesti löytää jälkimmäisen vuosia aiemmin.

Näin kävi minulle. Minä ja pohkeeni lähdimme tänään toiveikkaina saapasjahtiin. "Josko ne olisivat hieman pienemmät tänä vuonna, niin voin valita mitkä saappaat haluan", mietin mielessäni ja hyppelin iloisesti kohti kauppakeskusta. Astuin sisään ensimmäiseen aarreaittaan ja näin saappaita. Täydellisiä saappaita hyllyä toisensa perään. Keräsin muutamat parhaimman näköiset mukaan ja istuin alas sovittamaan.


KENKÄKAUPPA NUMERO YKSI

SOVITUS:

1. Pari = Vaikka saappaissa oli vetoketju lähes pohjaan asti, lättäjalka ei yrityksistään huolimatta selviytynyt nilkan kohdalta itse kenkäosioon.

2. Pari = Ei vetoketjua pitkässä varressa. Tarvinneeko selittää edes? NO EI MAHTUNUT EI.

3. Pari = Puolikas vetoketju ja kapea lesti. En sano mitään. Fail.

Seuraava kauppa tuotti sentään jotain tuloksia. Ja luulenpa, että tänään oivaltamani Einsteinmainen vinkkini tulee mullistamaan vielä monen elämän, mitä tulee siis saappaisiin.

Okei, nyt asiaan. Saavuimme kenkäkauppaan numero kaksi, joka olikin valikoimaltaan hyvin huomattava.



KENKÄKAUPPA NUMERO KAKSI

SOVITUS:

1. Pari = On solkea, on niittiä, on kaikkea mitä nyt kenkäkaupan "hylätyt koristeet" -hyllystä on löytynyt. Sovitin silti, koska saappaiden varsi näytti jotenkin lihavaystävälliselle. Ajattelin repiä koristeet kotona pois. No ei tarvinnut, koska varsi ei mahtunut lähellekään siihen pohkeeni senttimäärään, mihin sen piti. 

2. Pari = Lupaavat "stretch"-osion sisältävät saappaat purjehtivat eteeni kuin sattumalta. Joustava materiaali ei voi luvata muuta kuin hyvää ihmiselle, jolla pohkeet ovat naamaakin leveämmät. Kokeilin. En kokeile toista kertaa. Sanotaanko nyt nätisti niin, että se ihmeellinen joustojousto ja vielä kerran jousto-osio näytti hyvinkin oudolta omassa jalassani. 

3. Pari = Kolmas pari toden sanoo? Sanoi se! Löysin mahtavat yksinkertaiset saappaat, joiden vetoketju on takana koko varren pituudelta. Sovitin saappaita ja totesin, ettei varren vetoketju mahdu läheskään kiinni. Sitten välähti. Laskin saappaiden vartta hieman alas ja vedin vetoketjua ylös, kun varsi oli hieman löysempänä. Menestys. Sain saappaat kiinni ja nostin varret ylös. Täydelliset saappaat olivat löytyneet. Kokeilkaa ihmeessä tätä kikkaa, ellette jo ole aiemmin koittaneet. Elämäni pelastus. Olisinpa tiennyt tämän jo vuosia sitten.

Saappaat löytyivät Deichmann (vai mikä lie) -kaupasta Ruotsista. Käykää piipahtamassa, mikäli tulee vastaan. Nettikauppakin löytyy, mutta eivät taida toimittaa Suomeen. 


Nyt saappaat ovat kuin täydellisesti sopivat hansikkaat. Vetoketjukin menee kiinni ilman varren ruttaamista nilkkoihin saakka. Kokeilaa tätä vinkkiä, niin maailmanne pelastuu! Ainakin melkein.

Älkäämme siis vaipuko epätoivoon mahdottoman edessä, joskus voi käydä mieletön tuuri. Myös saapasmarkkinoilla. 

torstai 20. marraskuuta 2014

Haastattelussa minä: "Projekti jatkuu ja voi hyvin".

Mikäpä olisi loogisempaa kuin haastatella itse itseään omaan blogiin? Veikkaanpa ettei monikaan asia tässä maailmassa. Ajattelin kartoittaa projektini tilannetta haastattelumuodossa, josta on vähän helpompi hahmottaa asiat kuin kilometrin mittaisesta tilityksestä.


Paljonko painat? Paljonko olet pudottanut painoa? 

Ennen syksyisen kriisin iskemistä ehdin pudottaa ihan ok tahdilla vähän reilut 4 kiloa kuukaudessa. Kilot ovat pysyneet poissa ja tällä hetkellä painan 107,4 kiloa. Luojan kiitos mitään ei ole tullut takaisin (paitsi 200g), vaikka ruokailut heitteli lokakuussa välillä paljonkin.


Päämotivaatio laihduttamisessa? 

Ulkonäkö. Olen sulkenut pois mielestäni kakkostyypin diabetekset ja muut. Ennen lääkärin aamenta en moisia edes ajattele.




Mitä ruokavalioosi kuuluu tällä hetkellä? 

Pääasiassa syön 4 hour body -kirjan ohjeiden mukaan, eli pääpaino seuraavissa alla olevissa ruoka-aineissa. Jokaisesta ryhmästä jotakin joka aterialle, niin hyvin menee ja pysyy nälkä poissa.


Proteiinit

- kananmunat
- kanaa (reisi- tai rintapalat)
- kala
- naudan- tai sianliha


Palkokasvit

- linssit
- mustapavut
- tarhapavut
- soijapavut
- härkäpavut (kiitti vinkkauksesta!)


Kasvikset ja vihannekset

- pinaatti
- parsakaali
- kukkakaali
- herneet
- vihreät pavut


Tässäpä vielä kertauksena myös perussäännöt:

1. Vältä valkoisia hiilihydraatteja. Vältä kaikkea muuta valkoista ruokaa poislukien kukkakaali. Toimii.

2. Syö samoja ruokalajeja usein ja tee kokkailusta helppoa. Varsinkin aamupala on helppo tehdä puoliunisena samalla kaavalla.

3. Älä juo kaloreita. Tämä taitaa kuuluakin jokaisen terveytensä tiedostavan elämänohjeisiin.

4. Pidä yksi herkkupäivä kerran viikossa ja anna aineenvaihdunnalle shokki!

5. Syö hedelmiä vain herkkupäivänä, koska fruktoosia ei tässä ruokavaliossa suosita.





Mitä tavoitteita sinulla on projektin suhteen loppuvuodelle? 

Nyt on 20.11. ja olen asettanut tavoitteeksi pudottaa 5 kiloa kuukaudessa. Nyt otan loppukirin ja noudatan 4 hour body -ohjeita pilkun tarkasti. Lisäksi tavoitteena on liikkua vähintään kolme kertaa viikossa. 


Mikä on vaikeinta? Mitä ruokaa on eniten ikävä? 

Välillä iskevä hiilarisuolarasvahimo on pahin, mutta menee ohi kun syö ihan mitä vaan niin, että vatsa täyttyy. Pahin ruokahimo kohdistuu perus pizzaan ja kebabiin. Nam. Lenkille lähtöön olen tehnyt porkkanaksi hyvän musiikkilistan, jota kuunnellessa ei voi jäädä paikoilleen. 


Mitä teet blogin suhteen? 

Jatkan ehdottomasti blogin pitämistä, mutta aion jatkossa olla vähän armollisempi itselleni julkaisuun päätyvien kirjoitusten suhteen. Monesti käy niin, että kirjoitan postausta ja lopulta poistan sen, kun tulee tunne että eihän tällaista joutavaa tilitystä kukaan jaksa lukea. Täytyy pitää mielessä, että ennen kaikkea löydän itse täältä helposti ruokavalion perusprinsiipit, saavutetut tulokset ja hyväksi kokemani ruokaohjeet. Kommentit kannustaa enemmän kuin uskottekaan, joten suurkiitos niistä kaikista! Toivottavasti blogi tsemppaa myös teitä jaksamaan. :) 


Jatketaan! Kesäkuntoon 2015! 



PS. Tästä eiliseen postaukseen koskien tekosyitä. Postaus oli vähän aikaa luonnoskansiossa jostain syystä, mutta nyt pitäisi taas näkyä. :)



kuva

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ne kuuluisat selitykset TOP 5


Se nyt ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, miten suuri osa laihduttajista epäonnistuu yrityksissään kerta toisensa jälkeen. Jostain bongasin, että vain alle 5 % painonpudottajista onnistuu. Itsehän kuulun tietenkin tähän häpeälliseen 95 prosentin epäonnistuneiden joukkoon aiempien kokeilujeni perusteella. Jos viime kuukaudet pitävät paikkansa, tällä kertaa voikin olla että yllän viiden prosentin jengiin. Mutta sinne on vielä pitkä matka.

Olen viime aikoina miettinyt paljon selityksiä, millä minä ja tuttavani ovat epäonnistumisiaan ja repsahduksiaan selitelleet. Eihän niissä ole mitään järkeä, mutta kummasti se järjen ääni aina sumentuu kun täytyy valita suklaalevyn ja salaattikulhon välillä. Tai vaikkapa lenkin ja kutsuvan sohvan välillä. Silloin ei käy pienessä mielessäkään liikakilot, vaan vain ja ainoastaan oma mukavuudenhalu ja makeanhimo. Sen jälkeen alkaa selityksien keksiminen, miksi juuri nyt valitsen ja ansaitsen mukavuudet (eli vähän pidemmälle ajateltuna läskinä pysymisen). Päivästä toiseen valinnat tehdään mukavuudenhalun mukaan ja lenkkarit saa ihan rauhassa jatkaa pölyttymistään eteisen kaapissa.


Omalla kohdallani pahimmat selitykset (+omat vastaukseni) TOP 5 -lista tulevat tässä:


1. "En ehtinyt tällä(kään) viikolla liikkua yhtään!"

Miten niin et ehtinyt? Mitä teit joka arkipäivä klo 18-21? Niin, katsoit telkkaria tai olit tietokoneella lukemassa muiden laihdutusblogeja. Ei sitten käynyt mielessä käyttää tuosta kolmesta tunnista edes tuntia kävelylenkkiin? Entä lauantai ja sunnuntai? Oliko tärkeää tekemistä aamusta iltaan vapaapäivänä? Sitähän minäkin. Laiskuuden piikkiin menee ihan suoraan, mikään muu ei tuota selitä.


2. "Ei ollut aikaa tehdä terveellistä ruokaa!" 

Mutta oli aikaa tehdä kermainen pastakastike ja vetää hiilariöverit sillä kaikista valkoisimmalla pastalla, mitä kaupasta löytyy?  Salli mun nauraa! Salaatin repiminen, muutaman tomaatin ja kurkun leikkaaminen kun tunnetusti vie tuntikausia, jopa päiviä. Ihan saat kääntää syyttävän sormen itseesi, tämäkään selitys ei mene läpi kenellekään. Olet nolo.



3. "Terveellinen ruoka on niin paljon kalliimpaa!"

Nice try, very nice! Jos nyt ihan tavallisesta terveellisestä ruoasta puhutaan, voit juosta tämän väitteesi kanssa niin pitkälle kun jaksat (eli ei kovin kauas;). Hiilarimössöt on helppo korvata. Esimerkiksi hyvän ja todella halvan wokin voi tehdä kaalista, porkkanoista, soijarouheesta, parsasta jne. Hyvä maustearsenaali tekee terveysruoastakin hyvää ja se pitäisi pitää mielessä aina kaupassa käydessä. Kukaan ei pakota kurottamaan koriin kilon pastasäkkiä, jos vihannesosastolla on Suomen oman maaperän terveystähtiä tarjolla. Tuskinpa kenellekään on käynyt kaupassa käydessä niinkään, että yksinkertaisesti siellä ei ole ollut mitään muuta jäljellä kuin vaaleaa leipää, pastaa, kermajäätelöä, sokerijogurtteja jne. Niinpä. Valintoja, valintoja..


4. "Elämästä täytyy saada nauttia!"

Tämä on ollut ehkä yleisin omista selityksistäni. Täytyy elää hetkessä ja tehdä mitä juuri siinä hetkessä haluaa, oli kyse sitten ruoasta tai laiskottelusta. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tuonela kutsuu ja sitten harmittaisi, jos kaapissa ollut Marabou jäi syömättä tai sohva jäi löhöilijäänsä vaille. Hetkessä on hyvä tehdä juuri näitä carpe diem -valintoja, kun elämäsi kokonaiskuva ei liity siihen millään lailla. Suklaalevyn tyhjän kääreen pöydälle heittäessä ja jalat sohvan päätyyn nostettuna alkaa taas muistumaan mieleen, mikä elämässä onkaan oikeasti nauttimisen arvoista. Tämä sohvalla makaava suklaavalas hetken sokerihuuman jälkeen, vaiko sittenkin hyvinvoiva ja energinen kymmeniä kiloja pienempi ihminen. On aika miettiä tarkkaan, valitseeko vartin suklaatuokion sohvalla vai ehkäpä hyvän olon, terveyden ja koon 38 vaatteet.


5. "Voin ihan hyvin aloittaa huomenna, heti aamusta!"

Niinpä tietysti. Ja toteat saman lauseen vuoden jokaisena päivänä iltapäivän tienoilla, kun aamupala on taas mennyt överiksi ja lounaalla vedetyn pizzan rasvat kietoutuvat parhaillaan sisäelinten ympärille. Näitä kuuluisia "viimeisiä ehtoollisia" taitaa moni harrastaa, koska onhan aina oikeus syödä viimeiset herkut ennen tiukkaakin tiukempaa dieettia. Ikävä kyllä nämä ehtoolliset jatkaa voittokulkuaan päivästä toiseen ja dieetti ei pääse koskaan alkamaan. Joten, jos et aloita heti, tuskin tulet aloittamaan huomennakaan.



Jospa nyt sovitaan porukalla, että jätetään nämä joutavat selitykset ja keskitytään onnistumiseen. Itselleen valehtelu on ihan turhaa ja se ei johda mihinkään. Oikeat selitykset epäonnistumiseen on itsekurin puute, laiskuus, mukavuudenhalu ja saamattomuus. Let`s face the facts.

Onko nämä yllä mainitut selitykset tuttuja? Uskon, että varmaan aika samoilla mennään, mutta kertokaa omia "hyviä" selityksiä epäonnistumisiin. Kuulisin niitä mielelläni. :)



kuva

lauantai 8. marraskuuta 2014

Näin laihdutus onnistuu!

"8 tutkittua keinoa". Jep.

Sattuipa tuossa taannoin elämäntielleni muuan painonpudotukseen keskittynyt lehti. En nyt hyvää hyvyyttäni lähde tekemään shokkipaljastuksia, mistä lehdestä ko. otsikot löytyivät. (Koska löydätte sen kuitenkin.)

Keinojahan on tunnetusti niin monta kuin kirjoittajiakin, mutta eiköhän Nobel olisi pärähtänyt jo aikaa sitten sille, joka keksii satavarman menetelmän laihduttajalle kuin laihduttajalle. En tietenkään väitä, että lehtien pitäisi keksiä aina uutta, mutta eiköhän sen saman levyn pyöritys 10 vuotta ala olla jo liikaa. Lehdessä oli paljon asiaa, mutta haluaisin ensin keskittyä aiheeseen, joka keskittyy läskien tekosyiden keksimiseen.  Olen samaa mieltä tekosyistä. Jos ei ole tahdonvoimaa, ei ole keinoja. Omasta päästä kaikki lähtee ja turhalla liibalaaballa ei sitä voimaa saada.

Haluaisinkin nyt vastata ko. julkaisun toimittajalle muutamaa kohtaa koskien aika monta kertaa kuultuja vinkkejä.

Here we go:


1. Ruuhkavuosina ei ole aikaa jumpata, joten silloin kannattaa suosia neljän vartin periaatetta.

Eli aina kun löytyy vartti vaikka tv:n ääressä, kannattaa harjoittaa jotain lihaksia. Hampaita harjatessa voi harjoittaa jalkalihaksia ja kyllä, yhden jalan tasapainoharjoituksia voi tehdä jopa bussipysäkillä. No niin ja sitten pienimuotoinen gallup: Kenelle tulisi edes mieleen ko.asiat noita toimenpiteitä suorittaessaan, saati sitten tosissaan uskoa muutaman minuutin tekevän laihdutustaikoja. En halua olla negatiivinen, mutta ihan oikeasti. Minäkin kai sitten sinkkuna vedän aina salsa-askelia bussipysäkillä töihin mennessä.


2. Vesiliikunta on sun juttu, jos niveliä rasittava homma ei kiinnosta. 

No nyt päästiin asiaan. Jos kesäisin ei kehtaa mennä edes syrjäisimmille rannoille uimaan, mitenkähän spottivaloihin meneminen miellyttää uimahalleissa. Kynnys on äärettömän suuri, tiedoksi teille arvon toimittajat. Sanotaanko nätisti niin, että ei tulisi ******** mieleenkään mennä keikailemaan klassisen kauniissa Säästö-talon ainoassa sopivassa uikkarissa keskelle uimahallia. Että silleen ihan kiva vinkki, mut ehkä tää nyt ei sopinut laihduttajien lehteen. Just saying. Bonustietona se, että lehdessä sanottiin tämän vaihtoehdon olevan vaihtoehtona selitykselle "Olen liian ylipainoinen". Joo, I feel u sister.



3. Perus kuntosalilla treenaminen ja sauvakävely on tylsää. 

No shit Sherlock! Kukapa olisi tätäkään arvannut? Yhtenä vinkkinä on se, että aerobic-tunnilta tutut askelkuviot voi siirtää myös suoraan luonnonveteen tai uima-altaaseen. No, niinpä niin. Mä haluun nähdä sen ihmisen, joka pokkana vetää aerobicissä opittuja askelkuvioita itsekseen uimahallissa. Ja vilpittömästi nostan hattua, jos joku tekee noin. Vaatii tosi kovaa rohkeutta.


Siinä tärkeimmät. Oletteko saaneet hyviä vinkkejä viime aikojen laihdutusjulkaisuista?


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tinder - The fat edition

On aika  kerrata nykyajan kirouksia. Kyllä, olen ikävystynyt lihava sinkku. Siispä muutaman vakavan kuukauden harkittuani liityin kuuluisaan Tinderiin.

Noh. Ihan ensi alkuun kehoitan jokaista, joka tätä tekstiä päätyy lukemaan, pohtimaan niitä omia Facebookin profiilikuviaan, oli sitten varattu tai ei. Niinpä. Siellä ei varmaankaan näy alhaalta otettuja kuvia kaksari sekä vatsamakkarat näytellen kuvien pääosia? Olenko oikeassa?  Omissa profiilikuvissani "ota nyt se kuva ylempää, ei kun vielä ylempää!" -sääntö pätee somessa kuin somessa. Samoin kuin sukujuhlakuvissa. "Mä voin olla täällä takarivissä". Mummo:"Tule nyt tähän eteen". Minä paniikissa:" EN EN!". Painavampi asia on tietysti se, että sukujuhlien kuvat ei ole pelkkää somea varten. Ne tulee olemaan painettuna monessa eri kohteessa iäisyyden.

Tinderissähän profiilikuvat valitaan omista FB-kuvista. Sen jälkeen rajataan ikäryhmä ja sijainti numeroina, minkälaisiin tyyppeihin haluaa tutustua. Sitten vaan laitetaan sydäntä tai ruksia tyypin mukaan. Yksinkertaista. Tai no. Eihän se ole.



Ensinnäkin omat Fb-kuvani on aikamoista sokeria ja siirappia. Profiilikuvassa naama näkyy parhaasta mahdollisesta kulmasta otettuna ja kaikki muut kuvat on joko kaukaa/todella taidokkaasti otettuja lähikuvia tai vaihtoehtoisesti 6 vuotta vanhoja fotoja. Vähän kuin rikosta tässä olisi tekemässä viattomien Tinder-miesten kustannuksella.

Mutta ne tulokset. Pari viikkoa Tinderissä on tuonut eteen hyviä keskusteluja, uskomattomia matcheja, hyvin outoja henkilöitä sekä toisaalta todella timanttisia henkilöitä. Nyt ongelmana on se perinteinen. Eli miten uskaltaa näkemään ketään livenä, kun omat kuvat on mitä on. Ei omasta mielestäni todenmukaisia, varsinkaan kuuluisien kilojen osalta. Olen kuullut kauhutarinoita Tinderi-treffeistä, joissa deitti on jo heti ensimmäisten sekuntien aikana sanonut ettei tästä tule mitään. Niin, eli en todellakaan uskalla mennä tapaamaan ketään ennen kuin blogin nimen mukaan luvatut 50kg on lähtenyt (ok, 20kg).

Sanokaa mitä sanotte, mutta en vaan pysty menemään treffeille, koska kuvani ei omasta mielestäni vastaa todellisuutta.



Onko muilla samoja kokemuksia? Rarportoin teille Tinder-seikkailuja jatkossakin, varokaa!


Kuva1  Kuva2


maanantai 3. marraskuuta 2014

Soorii

Mä oon pahoillani kaikest, ymmärrän et jengi suuttuu ihan aiheest. Anteeks et tajusin tän vast täs vaihees. Ei ollut tarkotus ketään suututtaa. Ehkä tää kaikki ei ollukaan tyhmyyttä. Otan vastuun täst kaikest, mut en muuttas täst mitään. SORI. (https://www.youtube.com/watch?v=buWXHsYCI3M)

No, se siitä Vain Elämästä ja terveisiä sushibuffetista. Olen laiminlyönyt blogin ja pavut hetkeksi. Sori!

Nyt on eväät hommattu ensi viikkoa varten. Löytyy papuja, munia, proteiinia, vihanneksia jne. Jääkaapista ei löydy mitään, mikä heittäisi dieettikelkkani raiteilta. Hyvää ja terveellistä ruokaa tulossa, vihdoin täysipainoisesti. Ensimmäistä kertaa moneen, moneen viikkoon voimat riitti ottamaan niskasta kiinni ja laittamaan jääkaapin kuntoon. Hyvästi te kaikki valkoiset jauhopaholaiset e-koodeineen. Aikanne on nyt ohi.

Mulla on paljon kerrottavaa ja postauksia tulossa. Olen ikävöinyt kirjoittamista, mutta en ole vain pystynyt. Nyt tuntuu siltä, että tämä on terapiaa ja itseruoskintaa parhaimmillaan. Kerrankin hyvin alkanut projekti ei yhdestä kovasta takaiskusta voi loppua, varsinkin kun täytyy ajatella nyt omaa hyvinvointia.

Tästä jatketaan! Kiitti kommenteista, vastailen niihin nyt. :) Tsempit kohtalotovereille. Nyt jatkuu minunkin tarina täällä. Luonnostelin jo uraa uurtavan lihavan ihmisen Tinder-postauksen. Kyllä vaan.  Laitan ilmoille alkuviikosta. Huh, itkettää jo nyt!

Takaiskuista noustaan kuin Fenix-lintu, laavat (läskit) karistetaan siivistä ja noustaan uuteen tulevaisuuteen, eikö niin?

Jatketaan!

ps. mahtava liharesepti tulossa!
pps. mahtava superhalpa wokkiresepti tulossa!
ppps. kivaa alkavaa viikkoa!



maanantai 13. lokakuuta 2014

Hetkinen, hetkonen, hetki vain.

Päätä itse, minkä valitset.

Projektini alkoi hyvin ja sitouduin siihen niin hyvin, etten olisi itse koskaan uskonut. Rasvakiloja tippui.

Silti. Elämä vaan joskus heittää niin odottamattomia asioita eteen, että täytyy pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa.  Näin kävi minulle ja uusi ruokavalio oli viimeinen ajattelemisen arvoinen asia. Toivottavasti ymmärrätte. Rakkaus papuihin ja Tim Ferrisiin ei ole hälvennyt mihinkään

Pelkästään tämän postauksen kirjoittaminen antoi paljon uskoa. :) Täältä vielä noustaan!

Kertokaa te muut, miten projektit etenee? Jos annatte luvan, julkaisen blogittomien kommentit blogissani? :) 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Miksi olen yli 100 kiloinen?

Arvon kuulijat, kansalaiset sekä kanssalaihduttajat,

Minäpä kerron.

Pohdin hetken, mistä tämä kaikki "maallinen mammona" on kertynyt. Listailin hieman old school -tyylillä, eli lyijykynän ja ruutupaperin turvin, miten tähän kasaan on päädytty. Sain selkeän Top 3 -listan .


1. Suklaa

Yläasteella suklaa alkoi maistua. En todellakaan ollut ylipainoinen silloin, vaikka niin tietenkin itse  luulin. Painoindeksi oli tuolloin normaalin alarajalla. Kävin silti vähintään kolme kertaa viikossa rehellisen Fazerin sinisen häpeissäni lähikaupasta. Ja kyllä vaan, se hävetti ostaa jo silloin! Jostain syystä suklaan himo oli kova, vaikka olin opetellut kahviakin juomaan. Yläasteen painokehitykselle en keksi muuta syytä, kuin karkit ja suklaat. Urheilin kuitenkin vähintään 4 x viikossa.


2. Liikunta jäi 

Lukiossa liikunta jäi ja juhliminen darramättöineen tuli kehiin. Sitä kun ei ollut kerran viikkoon, vaan vähintään kolme kertaa. Kilot, welcome! Vetelin ruokaa kuitenkin muidenkin edestä, koska ei kovin muu koulukaveri tuolloin lihonut. Joten syyttävä sormi ruokineen osoittaa tänne!


3. Viimeinen niitti

Kotoa lopullisesti pois muuttaminen. Oma ruoka, oma valta ja omat juomat. Joo-o. Se tie koitui kohtaloksi ja paino nousi parissa vuodessa +30kg. NICE. Pakastepizzat, leipä, juusto jne. You name it. #neveragain



Onneksi ongelma on nyt paikallistettu ja päästään tekemään asialle jotain. :)


Päivitystä, päivitystä

(No älkää sentään ampuko huonon otsikon vuoksi)

Voitteko kuvitella, eilen alkoi kolmas railakas viikko näiden tukkeutuneiden hengitysteiden kanssa. Joka tapauksessa, uhmasin flunssaa ja kävin kävelemässä lenkin. Hölkkäaskelia en sentään ottanut, vaikka olisin ihan oikeasti halunnut.

Ja nyt tulee se tunnustusosio. Olin lauantaina kunnolla rimpsalla, bilettää, juhlimassa, partyymassa, ottamas kuppii jne. Jokainen voi valita oman terminsä listalta. Jokaiselle jotakin? Ja taisin feilata parantumiseni sitten siihen. Kurkku karheana, hyviä bileitä muistellessa, on taas aika miettiä. Miettiä, mihin sitä olikaan matkalla ja oliko varaa riskeerata flunssa lauantaina. No, sanokaa mitä sanotte, oli sen arvoista. Sen verran hyvät juhlat oli järkätty. :)

Mutta nyt. Vaikka ruoka ei flunssan takia maistu, lähtee  vanha tuttu ruokavalio huomenna liikkeelle. Nyt ei ole varaa enää selityksille vedellä sokerimehuja flunssaan, vaan vitamiinit haetaan järkevämmistä paikoista.

Mulla on ikävä juoksemaan. Oon tehnyt erinomaiset juoksulistatkin. Joten, GOD, miksi olen tässä helevetin yskässä edelleen?

Tsempit kanssalaihduttajille, teillä kyllä menee hyvin! Pus! 


perjantai 12. syyskuuta 2014

Kuume ja ruokahalu

Niistä ei voi puhua edes samassa lauseessa.

Flunssa pitkittyikin ja vasta tänään olen uskaltanut raikkaaseen ilmaan. Yskin edelleen joka toinen sekunti ja nenää koristaa Serlatupot. Henki kulkee silloin tällöin.

Ruokahalu on edelleen poissa. Tänään söin puolikkaan ruisleivän ja yritän syödä illan mittaan vielä jotakin, ettei nyt ihan näänny. Mustaviinimarjamehua olen juonut tällä viikolla enemmän kuin koko Suomen kansa yhteensä koko alkuvuonna. Täytyy kyllä kiittää mustaviinimarjajumalia siitä, että lähettivät niin monta pensasta vanhempieni mökin pihaan. Kyllä kelpaa, kun saa juoda kotitekoista mehua ilman lisäaineita ja järkyttävää määrää sokeria.



Olen varmaankin ollut tällä viikolla säästöliekillä, kun painokin on pysynyt samoissa lukemissa. Saa nähdä mihin viisari huomenna värähtää, kun minä ja kilo räkää (anteeksi mielikuva) astumme käsi (nenä) kädessä puntarin armottomaan testiin. Ainiin, yksi päivä söin muutaman karkin. Ja kyllä, ihan käsi sydämellä todistan, että vain pari. Syöminen on ollut siis todella heikkoa.

Alkaa olla jo olla kova ikävä papukokkailuja ja niiden makua. Huomenna (virallinen cheat day) syön mitä mieli tekee, jos ruokahalu vähänkään tästä paranee. Sunnuntaina pavut ottavat ansaitun ruokapomon roolinsa takaisin ja jatketaan samaan malliin, niin kuin hyvinä vanhoina aikoina (viikko sitten). Olen tässä viikon aikana etsinyt uusia reseptejä esimerkiksi Instagramista, joten innolla odottelen ensi viikkoa. Vinkkinä, löytyy esim. #4hourbody #4hourchef #4hourrecipes #4hb

Harmittaa, että niin monta postausta on jäänyt väliin tälläkin viikolla. Jatkankin tästä motivaatiokolmosten kirjoittamista, jotta flunssan jälkeinen elämä alkaa jouhevasti.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

kuva