Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. tammikuuta 2015

Tammikuun taistelutoveri

On aika lanseerata uusi ja mielenkiintoinen (kyllä, koska nyt kyse ei ole minusta) postailusarja tänne laihdutuskamppailun toiveikkaalle taistelutantereelle. Olen houkutellut muutamia lähipiiriin kuuluvia painonpudottajia avaamaan laihdutusmetodejaan minulle ja niiden osoittautuessa hyödyllisiksi vinkeiksi myös itselleni, päätin heittää keskustelut haastattelumuodossa myös tänne (lupa on :).

Ensimmäisenä stagen valtaa (kirjaimellisesti) arvon lähisukulaiseni, joka on kerryttänyt kilonsa pääasiassa roskaruoalla. Autolla viattomasti Mäkin drive-in:iin ja muutamat purilaiset matkaan. Tuttua?


Ikä, pituus ja lähtöpaino? 

Nainen 30 vuotta, 173 cm ja 107 kg.


Paljonko olet pudottanut painoa tähän mennessä ja mitä muutoksia olet itsessäsi huomannut? 

Olen pudottanut 6 kiloa tähän mennessä. Aloitin 1,5 kuukautta sitten. Energiataso on noussut ja nukun paljon paremmin. Ruoan jälkeen on hyvä olo, kun ei ole ahtanut itseään täyteen pelkästään hiilihydraateista.


Päämotivaatio laihduttamisessa? 

Ulkonäkö ja energiatasojen nostaminen löhöämisasteelta aktiiviseksi, että työpäivän jälkeen jaksaa tehdä muutakin kuin hengailla tv:n ääressä.


Mikä on laihdutustaktiikkasi? 

Puhdas ruoka ja VHH. Yritän syödä mahdollisimman paljon vegaanista ruokaa ja luomutuotteita. 
Millai muute? No sillaikai!

Mitä ruokavalioosi kuuluu tällä hetkellä? Kerro ihannepäivän ruokailut. 

Aamupala: Nutrilett pussipirtelö, johon lisään hamppuproteiinia, kanelia, macaa ja rouhittuja pellavansiemeniä. Tämä pitää hyvin nälän poissa koko aamupalan ja on helppo syödä kiireessä, koska en muuten pysty syömään aamupalaa ollenkaan. Töissä juon kahvin. 

Lounas: Salaatti, jossa on vihersalaattia, ruocolaa, pinaattia, ituja, kurkkua, fetaa jne. 

Välipala: Pussipirtelö 

Päivällinen: Kasvisruoka, esim. papuja tomaattikastikkeessa + mausteet, sipuli jne. Nopea, halpa ja helppo tehdä ja tähteet voi ottaa seuraavan päivänä mukaan töihin.  

Iltapala: Teetä ja smoothie, esim. vihersmoothie


Käytätkö lisäravinteita? 

D-vitamiini, Vitavoima, E-epa-DHA, Opti-msm, maca, b12, magnesium, kurkuma, hamppuproteiini, probiootti, omenaviinietikka ja chia. 


Kuinka paljon harrastat liikuntaa? 

Tällä hetkellä en juurikaan. Salikortin hankinta on ollut mietinnässä viime kesästä asti. Ehkä nyt vihdoin saan itseäni niskasta kiinni. 


Mikä on vaikeinta? Mitä ruokaa on eniten ikävä? 

Jos illalla tulee nälkä ja haluaisin vaan vetää paljon epäterveellistä ruokaa. Pizza hut -pizzaa, sipsejä ja karkkia. Kaksin käsin, jopa kolmin jo sellainen olisi siunaantunut.



Mitä tavoitteita sinulla on projektin suhteen alkuvuodelle? 

Päästä pienistä repsahduksista takaisin urille ja ostaa bihdoin se kauan kohuttu salikortti.



Ja eiköhän nyt kaikki yhteen ääneen tsempataan häntä: 

"Et palaa drive-in:iin, et palaa drive-in:iin,
et palaa, et varmasti palaa!".


Ps. Eiköhän laiteta seurantaan tämäkin tapaus!
Pps. Jos muuten joku kanssabloggari rohkenee, ois ihan superia saada tänne myös muiden bloggaavien vastauksia. :) Ilmoitelkaa kommentteihin/mailiin. :)
kuva

torstai 11. joulukuuta 2014

Iisipiisi resepti: Beans and vegetables with an Asian twist

Koska tällä kertaa kyse on vielä halvemmasta ja yksinkertaisemmasta ruoasta kuin aiemmin postaamani herkkuliha, oli pakko laittaa reseptin nimi englanniksi. Eikö kuulostakin hienommalta vieraalla kielellä sanottuna? No niin minustakin! Kukaan ei edes katsoisi kuvia, jos otsikossa lukisi keittojuurekset ja pavut vähän niinku Aasialaisittain ja viimeisetkin hyppäisivät kelkasta ekan kuvan nähtyään. 

Tää on just esimerkiksi teille, joilta ei joskus löydy kaapista juurikaan mitään ja joudut raapimalla raapimaan kaappien takaosista viimeisetkin muruset ruokaa varten. Juuri näin mulle kävi eilen ja tuloksena oli ihan mielettömän hyvä ruoka, joka tuoreilla kasviksilla olisi vielä mielettömämpi. Tsek tis aut! 


 Tarvitset: 

1 pss Keittojuureksia (0,29e)
1 Kananmuna (0,15e)
1 Sipuli (0,10e)
1. Valkosipulin kynsi (0,02e)
1/2 pakettia mustapapuja (0,55e)
Kupillinen tuoretta pinaattia (0,30e)
1/4 pkt Tuoreita herkkusieniä (0,40e)
Mausteet: Sambal oelek, Ketjap Manis ja suola + mitä haluat
(Extra: inkivääriä raasteena)

Ohje (suunnilleen näin):

1. Laita paistinpannu liedelle ja heitä oliiviöljyä/kookosöljyä hulauksellinen
2. Avaa kallisarvoinen pakastepussi ja heitä pannulle
3. Pilko sipuli ja valkosipuli ja heitä mukaan
4. Revi pinaatti ja pilko sienet ja heitä mukaan
5. Mausta millä haluat, mutta suosittelen vahvasti comboa ruususuola, ketjap manis ja sambal oelek. Jos sattuu löytymään inkivääri, suosittelen vahvasti!
6. Riko kananmuna messiin ja sekoita "muhennokseen" yhdessä huuhdeltujen mustapapujen kanssa. 
7. Maistele, lisää mausteita, maistele, lisää mausteita jne. 


Onko sambal oelek ja/tai ketjap manis tuttuja juttuja? Jos ei, niin kannattaa hankkia nämä pikku purkit kotiin, mikäli vähänkään tykkää Aasialaisesta makumaailmasta (vinkki vinkkinen:hanki vaikket tykkää kokeilematta). Näistä riittää pitkäksi aikaa iloa ja antaa noinkin simppeleille raaka-aineelle mielettömän maun. Kannattaa lisäillä pikku hiljaa (varsinkin sambalia) ja tosiaankin maistella koko ajan, ettei suun tarvitse kutsua palokuntaa paikalle. Nämä pienet elämän kuin elämän boostaajat löytyy ihan perus Prismoista jne. 

Ja minä kuin luulin ottaneeni houkuttelevan kuvan lopputuloksesta. Mutta oli hyvää ja tulee olemaan helppona ruokana tämän painonvartijan agendalla jatkossakin.

Lopullinen hinta on noin 2e, jos syöt yksin suureen nälkään. Ravintoarvoiltaan uskaltaisin sanoa, että voittaa aika monet hiilarimössöt. Ihan vaan arvauksen amatöörinä. 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Muutama helmi ostoskorista

Neljäs viikko on lähtenyt hyvin käyntiin, viime viikon reissumässäilystä huolimatta. Turvallista olla taas kotona ja tehdä tuttua ruokaa. Hiilarimätöt näkyi ja tuntui heti, koska turvotusta ja väsymystä esiintyi vielä sunnuntaina. Hyvä ja napakka muistutus, ettei paluuta entiseen hiilaritaivaaseen (helvettiin) enää ole. Olenkin jo aloitellut kirjoittamaan ruokahistoriaani, joka on karu ja jokaisen Olet mitä syöt -coachin painajainen. Siinä ruokavaliossa ei paljon proteiinit ja vitamiinit loistaneet. Valkoiset hiilarit näyttelivät sekä pää- että sivurooleja. Proteiinit taisi esittää niitä rooleja, jotka esiintyvät leffoissa kerran tai pari, esimerkiksi kaupassa myyjänä tai postimiehinä/naisina.

Kävin tänään puntaroimassa massiivisen rasvakertymäni ja tulos oli samaa luokkaa kuin edellisessä vaakakohtaamisessa. Pelkäsin lisäkiloja, mutta onneksi pääsin huokaamaan helpotuksesta. Saa nähdä mitä tulevan lauantain kamppailu Vaa´an numerot vs. minä onnistuu.


Kävin taas täydentämässä ruokavarastoja ja löysin pari uutta suosikkia Lidlistäkin, nimittäin pinaattia ja vihreitä papuja. Palataan ensin ruokavaliohistoriassani taaksepäin, nimittäin mustapapuihin.



 Mustapavut (1,08e / kpl, Prisma)

Nämä on ihan ykköspapuja, mestareita lajissaan! Jos pavut laitetaan tappelemaan keskenään areenalle, nämä voittaa. Olen löytänyt oman kaupungin kaupoista toistaiseksi näitä liotettuja versioita mustapavuista vain Go green -tetrassa sekä sellaisessa sinisessä anonyymissä (eli en muista merkkiä) tölkissä. Näitä on todella helppo käyttää. Purkki auki, pavut siivilään ja vain uno momento kovalla paineella kraanasta vettä päälle. Musta neste huuhtoutuu ja pavut ovat käyttövalmiit. Koska pavut on säilötty suolaveteen, ne maistuu ihan sinällään, mutta usein heitän päälle hieman oliiviöljyä ja mustapippuria. Maku on taattu esimerkiksi salaatin, keiton tai ihan vaan kananmunan kanssa syötäväksi. Tykkään!

Ravintoarvot:

Not bad! (Anteeksi kuvanlaadun yht`äkkinen lasku. Otin jälkikäteen puhelimella)
   
Kidneypavut (1,09e / kpl, Citymarket)

Näitä olen käyttänyt satunnaisesti silloin tällöin. Maultaan hyviä, kuten edeltäjänsäkin. Purkki auki ja pavut huuhtelun kautta lautaselle tai pannulle. Helppoa jälleen kerran. Purkki on niin ruma, että oli pakko laittaa rekvisiitaksi kananmunia, pannuun kun nekin raukat oli matkalla. Luomumunia on mennyt paljon viime viikkoina, kiitos tuttavien kanalan munatehtaan, josta niitä saa hyvin pidetyiltä ja rakastetuilta kanoilta. Munia kuluu lähes jokaiseen aamupalaan jossain muodossa. Eikä varmaan ihme, että papujen todellista nimeä ei ole suomennettu. Moniko ostaisi munuaispapuja? Not me!

"Ei huono", sanoisi Uotisen Jorma tähänkin.

Kippari-Kalle presents:


Pinaatti 
(1,49e / 750g pussi, Lidl)

Uusia löytöjä, järjetön supervoimasäkki puolentoista euron hintaan! Kippari-Kalle kiittää ja kumartaa tästä valinnasta, näytettyään esimerkkiä jo vuosikymmenet. Kyllä se Kalle tiesi mistä puhui, vaikka suuri yleisö heräilee vasta pikkuhiljaa. Lidl on kyllä hehkuttamisen arvoinen paikka, AMEN!

Ravintoarvot kätevästi TÄÄLTÄ




Kokonaiset vihreät pavut (1,49e / 750g pussi, Lidl)

Toinen hyvä löytö Lidlistä. Nämä herkut makoili ihan rauhassa pinaattipussien vieressä pakastealtaassa, joten suunnistaminen näiden luo oli helppoa ihan ilman kompassiakin. Näistä tykkään myös, ehkä maku ja koostumus voittaa jopa Kipparin pinaatit. Jokaisella täytyy olla se oma suosikki, eikö niin? Nämä nimettäköön minun mukaan, eli aikamme papulegendan.  And The Green Bean Award goes to..... 

Ravintoarvot keitettynä ja suolattuna TÄÄLTÄ 


Loppuun yllätyssalakuva, suoraan Seiskasta!
Tänään nautittu ylivalottunut, superkuivalta ja todella surkealta näyttävä lounas. Tällä kertaa kuva ei kerro edes sitä ensimmäistä sanaa, tuhannesta puhumattakaan. Uskokaa tai  älkää, kanafilee oli järjettömän mehukas, säälittävän yksinäinen kukkakaalinuppu maukas, mustapavut loistivat omalla pienellä estraadillaan ja pienimuotoinen salaatti kesäkurpitsan, paprikan, mustapippurin ja balsamicon sopuisalla sekoituksella hakkaisivat makujen sinfoniallaan jopa.... makaronijauhelihasotkun? Kyllä, hieraiskaa silmiänne ja uskokaa. Parempaa oli sekä koostumukseltaan että tuoreilta mauiltaan. 


Loistavaa viikkoa kaikille kanssataistelijoille (mm. Sadas kerta toden sanoo, Äiti tahtoo kuosiin, Corapipo, Asioitas!, Operaatio hihaton toppi, Pullero laihduttaa jne.. tässä nyt muutamia mainitakseni) ja muistakaa te muut bloggaajat linkkailla blogejanne, jos tänne eksytte. :)


ETSINTÄKUULUTUS!

Loppuun hyvin arvovaltainen ja virallinen tiedote, eli etsintäkuulutus. Te, jotka olette käyneet kommentoimassa, mutta joilla ei ole (vielä:) omaa blogia, kertokaa miten projektinne etenee, joko kommentteihin tai maililla. Pliis, haluun tietää! :) Tsempit! 




maanantai 18. elokuuta 2014

Kesäkurpitsa, tuo liian terveellinen snack?


Siltähän se kuulostaa, mutta älä lannistu! Koita ihmeessä, jos kesäkurpitsa noin niin kuin muuten ei aiheuta pahoja tuntemuksia. #kesakurpitsa #tuoainaniin #vähätelty #suomiherkku

(alla kakkosviikon päivityspostaus)

Ohje on helpompi homma, kuin sipsipussin osto. Mun mielestä myös yhtä hyvää, ellei parempaa. Johtunee siitä, etten ole kovin kova sipsifani.

Tarvitset:

kesäkurpitsan
neitsytoliiviöljyä
merisuola/ruususuola
pippurisekoitus
+ muita mausteita maun mukaan (bbq, chili, herbamare..)


Kesäkurpitsa tositoimissa. 

Hieman oliiviöljyä viipaleen pintaan ja päälle suola, pippuri ja muut mausteet. 

Ohje on kuin nelivuotiaan reseptikirjasta, mutta suosittelen kokeilemaan. Tämä idea syntyi vahingossa suolahimoissa, kun pavut ja kala oli lautaselta jo syöty ja kesäkurpitsat odotteli vielä vuoroaan. Ilman mausteita ei millään mennyt sillä hetkellä alas, joten tästä syntyikin vakkarivälipala ja kasvislisuke perusaterioihin. Täytyy testailla muitakin mausteita, voi toimia jopa paremmin. 

NAM.

Näitä vetelen aina välipalaksikin. Toimii!


"Nolo suola + kasvis -resepti, mene kokkikouluun hyvä ihminen!", joku nyt varmasti ajattelee. 

"Okei, jos tarjoot", vastaan ja menen leikkaamaan kesäkurpitsaa ja pyörittämään suolamyllyä. 

Round 3 - fight!

Viikko numero kolme pyörähti käyntiin, mutta palataanpa vielä viime viikkoon.


Lauantaina steppasin puntarille ja kiloja ei ollut tippunut. Grammoja sentään 900. Pieni pettymys kun täyttä kiloa ei tippunut, mutta tulos ei lannista. Lähes kilo vähemmän on parempi kuin ei mitään, tai pahimmassa tapauksessa plussatulos. Edellisissä yrityksissä lopetin tosiaan ensimmäisinä päivinä, mikäli kiloja ei ollut lähtenyt. Tiedän, noloa ja lapsellista. Tahdonvoima on kova ja jos paino tippuu kilon viikossa, sitten se tippuu. Kovia alkuspurtteja ei ole täällä päin näkynyt.


Kovin paljon ällöttävämpää kuvaa läskistä on vaikea löytää?


Ensimmäisellä viikolla en pitänyt varsinaista cheat daytä, mitä nyt viiniä ja siideriä meni jonkin verran. Ruokapuolella en vedellyt sataa Snickersiä tai kuutta pizzaa huiviin, vaikka lupa olisi siihenkin ollut. Ehkä ruokavalioni ulkopuolinen ruoka vielä pelotti ja hyvin mennyt ruokaviikko kummitteli mielessä.

Toisen viikon cheat daynä (toissa päivänä) ihmetys oli suuri. Varasin kotiin kanapastatarvikkeet parmesanineen (herkkuruoka), 3 isoa Tuplaa, tuoretta leipää jne. Lauantai koitti ja entiseen malliin voitelin leivät, iskin juustot ja makkarat päälle ja otin ensimmäisen haukun. Ei maistunut miltään ja toinen leipä jäi kokonaan syömättä. Ei vaan mennyt alas. Join kahvin ja otin vähän mehuakin. Lounaaksi tein kanapastaa ja laitoin reilusti parmesania kuorrutukseksi. Otin ison annoksen ja istahdin syömään. Söin tasan kaksi haarukallista ja ruoka alkoi inhottaa. Pakolla söin vielä kolme haarukallista ja oli pakko lopettaa tai olisi pitänyt juosta halailemaan wc-pönttöä. Loppupäivänä söin puolikkaan Tuplan ja join paljon vettä.

Eilen sunnuntaina palasin syömään vihannes-papu-lihalinjaa ja se meni rutiinilla alas. En osaa edes arvata, mikä lauantain ruokainhotuksen takana oli? Osaisiko joku muu? Koskaan aiemmin ei ole lemppariruoka ja hiilarit noin tökkinyt. Toisaalta ei silloin tehnyt mieli sitä papukasvisprotsku-linjaakaan.

Viime viikolla sain hyvän ruokarutiinin päälle. Mustapavut on ihan ykkösiä, niitä syön lähes joka aterialla. Vähän merisuolaa ja pippuria päälle, muuta ei tarvita. Proteiinit olen hankkinut pääosin kanasta tai kananmunasta. Vihannes- ja kasvispuolelta kukkakaali, parsakaali- ja kesäkurpitsa maistuu edelleen. Kanasalaatti mustapavuilla on lounassuosikkina tällä hetkellä. Silloin tällöin nappailen välipalaksi vihannesta, esimerkiksi kurkkua, kesäkurpitsaa tai tomaatin. Jos on kova suolan himo, ripsautan päälle esim. suolaa tai Herbamarea.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen viime viikkoon ja katson toiveikkaana tähän viikkoon.

Sellainen vähän tylsempi tilitys tällä kertaa. Palaan asiaan loistavan (toim.huom. omasta mielestäni) snack-vinkin kanssa!

kuva

tiistai 12. elokuuta 2014

Ensimmäisen viikon ruokatreenit

Viime viikko meni suurilta osin uutta ruokavaliota ja lautasmallia treenatessa. Ennen tuomiopäivää (4.8.) ajattelin, että pitkäpä on matkani makaronimössöistä proteiini-, papu- ja vihannespainotteiseen makuelämykseen. Tulenkohan tottumaan koskaan? Voiko ruoasta enää nauttia muuten, kuin viikottaisessa syömitäsyöt -huijauspäivässä? Vähänpä tiesin.

Älkää nyt käsittäkö väärin. Olen aina syönyt lähes kaikkea (sen kyllä huomaa), eli en ole nirso. Kaiken tämän kilosiepparin takana on ne salakavalat hiilarit ja niiden ahtaminen yli oman kapasiteetin, jolloin kasvikset ovat poikkeuksetta jääneet vailla syöjäänsä. 

Viime viikko yllätti täysin! Tykkäsin kaikesta mitä kokeilin ja söin, joten se siitä paniikista. Tästä on hyvä jatkaa. 


Mitä sitten söin viime viikolla? Perusruokailurunko meni näin: 

Yleisin aamupala: 

1. PROTEIINI: 
- kaksi paistettua/keitettyä kananmunaa ja hieman kalkkunaleikettä

2. PALKOKASVIT
- kidney- tai mustapapuja

3. KASVIKSET JA VIHANNEKSET 
- salaattia tai muutamaa erilaista pilkottua kasvista

Perussääntönä on siis kasata 1/3 jokaisesta ruoka-aineryhmästä lautaselle, joka aterialla. Aamupala tulee syödä viimeistään 30 minuuttia heräämisestä ja sen täytyy sisältää reilusti proteiinia. Tämä laittaa aineenvaihdunnan käyntiin. Lisäksi olen juonut aamupalan yhteydessä kahvia maidolla, mutta maidolle pitäisi keksiä jokin toimiva korvike. 

Tällä kertaa aamupalaesimerkkejä kuvina: 

 Tämä ylin kuva on niin järkyttävän huono, hirveä ja mitään havainnollistamaton ruokakuva, joten oli pakko postata se ensimmäiseksi. Liekö lipsahtaa ihan taiteen puolelle? Kuuleeko Kiasma? 

Tämä oli superproteiinibrekkari, koska pavut oli mystisesti loppuneet. Herneitä vähän reilummin ja protskuna paistettua ja keitettyä kananmunaa (mitä minä taas selitän näin tarkkaan. Jos näätte tekstin, näätte varmaan kuvankin ja ellei nyt koko elämää ole Rice krispiesejä vetänyt, tunnistaa mitä lautasella on. Lupaan olla aliarvioimatta teitä enää koskaan). 

 Mustapavut siellä yhtä kauniina kuin aina ja vieressä munat vihanneksineen. 

Perus-, perus-, ja perussettiä

Lounas: kanasalaattia ja mustapapuja

Välipala: kesäkurpitsaa, kurkkua tai tomaattia

Päivällinen: jotakin lihaa, papuja ja paistetut vihannekset

Simppelillä menulla menin viime viikon, mutta mikään ruoka-aine ei ole alkanut vielä tökkimään. Käytin mausteena lähinnä merisuolaa, pippuria ja chilisekoitusta. That`s it! Sehän meni helpommin kuin olisin koskaan kuvitellut. 



Tämän viikon parannukset top 3

1. Kahvimaito pois (kokeilen laittaa tilalle joko 2rkl kermaa tai vaihtoehtona ripaus kanelia tai vaniljauutetta)

2. Kokonaisen kananmunan vähentäminen (tilalle munia ilman keltuaisia tai muuta proteiinia. Kokonainen kananmuna keltuaisineen on sallittu, mikäli se on luomua)

3. Maustamisen ja erilaisten ruokalajien opettelu (enemmän erilaisia makuja mahdollisen kyllästymisen varalle)


Lopuksi kiittelen kaikista kommenteista! Olin pyörtymisen partaalla kun huomasin, että tännehän on vähällä aikaa eksynyt aktiivisia lukijoita. Tästä jatketaan toisiamme tsempaten! :)

torstai 7. elokuuta 2014

Mikä hitaat hiilarit -ruokavalio?

Yksinkertainen, helppo ja jopa maistuva. Alla helposti muistettavat "säännöt". 


Sääntöjä on viisi: 

1. Vältä valkoisia hiilihydraatteja. Vältä kaikkea muuta valkoista ruokaa poislukien kukkakaali. Toimii. 

2. Syö samoja ruokalajeja usein ja tee kokkailusta helppoa. Varsinkin aamupala on helppo tehdä puoliunisena samalla kaavalla. 

3. Älä juo kaloreita. Tämä taitaa kuuluakin jokaisen terveytensä tiedostavan elämänohjeisiin. 

4. Pidä yksi herkkupäivä kerran viikossa ja anna aineenvaihdunnalle shokki! 

5. Syö hedelmiä vain herkkupäivänä, koska fruktoosia ei tässä ruokavaliossa suosita. 


Tarpeeksi helppoa minulle! 


Mitä sitten saa syödä? 

4 tunnin keho -kirja jakaa ruoka-aineet seuraavasti: 


Proteiinit

- kananmunat
- kanaa (reisi- tai rintapalat)
- kala
- naudan- tai sianliha


Palkokasvit

- linssit
- mustapavut
- tarhapavut
- soijapavut

Myönnän. Ei nämä mustapavut kovin houkuttelevalta näytä, mutta maustamalla makuelämys?
Testaan tällä viikolla uusia tapoja kokkailla. Kyllä nämä vielä voitoksi kääntyy! 


Kasvikset ja vihannekset

- pinaatti
- parsakaali
- kukkakaali
- herneet
- vihreät pavut


- Jokaisesta ryhmästä valitaan jotakin, jokaiselle aterialle. Helppoa! 

- Mausteet, yrtit ja tietyt öljyt ovat tietysti sallittuja, jotta ruokiin saadaan makua

- Jokaiseen ryhmään voi lisätä mieleisiä raaka-aineita, kunhan ravintoarvot pysyvät kohdallaan ja vastaavat edellä esitettyjä esimerkkejä

- Esimerkiksi englantilaisesta aamiaisesta kaikille tutut pavut tomaattikastikkeessa eivät täytä tämän ruokavalion tavoitearvoja, mutta olen löytänyt niille korvikkeen. Jaan reseptin sopivassa välissä. :)


Neljäs päivä alkamassa ja tämä on ensimmäinen kerta, kun dieetti on kestänyt yli päivän! Hyvä fiilis ja ihmeellinen ylimaailmallinen energia tätä projektia kohtaan päällä. Hyvästi puolijoukkueteltat - täältä tullaan M(s)-koko!

kuva
Follow my blog with Bloglovin