Ne kuuluisat selitykset TOP 5

Se nyt ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, miten suuri osa laihduttajista epäonnistuu yrityksissään kerta toisensa jälkeen. Jostain bongasin, että vain alle 5 % painonpudottajista onnistuu. Itsehän kuulun tietenkin tähän häpeälliseen 95 prosentin epäonnistuneiden joukkoon aiempien kokeilujeni perusteella. Jos viime kuukaudet pitävät paikkansa, tällä kertaa voikin olla että yllän viiden prosentin jengiin. Mutta sinne on vielä pitkä matka.

Olen viime aikoina miettinyt paljon selityksiä, millä minä ja tuttavani ovat epäonnistumisiaan ja repsahduksiaan selitelleet. Eihän niissä ole mitään järkeä, mutta kummasti se järjen ääni aina sumentuu kun täytyy valita suklaalevyn ja salaattikulhon välillä. Tai vaikkapa lenkin ja kutsuvan sohvan välillä. Silloin ei käy pienessä mielessäkään liikakilot, vaan vain ja ainoastaan oma mukavuudenhalu ja makeanhimo. Sen jälkeen alkaa selityksien keksiminen, miksi juuri nyt valitsen ja ansaitsen mukavuudet (eli vähän pidemmälle ajateltuna läskinä pysymisen). Päivästä toiseen valinnat tehdään mukavuudenhalun mukaan ja lenkkarit saa ihan rauhassa jatkaa pölyttymistään eteisen kaapissa.


Omalla kohdallani pahimmat selitykset (+omat vastaukseni) TOP 5 -lista tulevat tässä:


1. "En ehtinyt tällä(kään) viikolla liikkua yhtään!"

Miten niin et ehtinyt? Mitä teit joka arkipäivä klo 18-21? Niin, katsoit telkkaria tai olit tietokoneella lukemassa muiden laihdutusblogeja. Ei sitten käynyt mielessä käyttää tuosta kolmesta tunnista edes tuntia kävelylenkkiin? Entä lauantai ja sunnuntai? Oliko tärkeää tekemistä aamusta iltaan vapaapäivänä? Sitähän minäkin. Laiskuuden piikkiin menee ihan suoraan, mikään muu ei tuota selitä.


2. "Ei ollut aikaa tehdä terveellistä ruokaa!" 

Mutta oli aikaa tehdä kermainen pastakastike ja vetää hiilariöverit sillä kaikista valkoisimmalla pastalla, mitä kaupasta löytyy?  Salli mun nauraa! Salaatin repiminen, muutaman tomaatin ja kurkun leikkaaminen kun tunnetusti vie tuntikausia, jopa päiviä. Ihan saat kääntää syyttävän sormen itseesi, tämäkään selitys ei mene läpi kenellekään. Olet nolo.

3. "Terveellinen ruoka on niin paljon kalliimpaa!"

Nice try, very nice! Jos nyt ihan tavallisesta terveellisestä ruoasta puhutaan, voit juosta tämän väitteesi kanssa niin pitkälle kun jaksat (eli ei kovin kauas;). Hiilarimössöt on helppo korvata. Esimerkiksi hyvän ja todella halvan wokin voi tehdä kaalista, porkkanoista, soijarouheesta, parsasta jne. Hyvä maustearsenaali tekee terveysruoastakin hyvää ja se pitäisi pitää mielessä aina kaupassa käydessä. Kukaan ei pakota kurottamaan koriin kilon pastasäkkiä, jos vihannesosastolla on Suomen oman maaperän terveystähtiä tarjolla. Tuskinpa kenellekään on käynyt kaupassa käydessä niinkään, että yksinkertaisesti siellä ei ole ollut mitään muuta jäljellä kuin vaaleaa leipää, pastaa, kermajäätelöä, sokerijogurtteja jne. Niinpä. Valintoja, valintoja..


4. "Elämästä täytyy saada nauttia!"

Tämä on ollut ehkä yleisin omista selityksistäni. Täytyy elää hetkessä ja tehdä mitä juuri siinä hetkessä haluaa, oli kyse sitten ruoasta tai laiskottelusta. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tuonela kutsuu ja sitten harmittaisi, jos kaapissa ollut Marabou jäi syömättä tai sohva jäi löhöilijäänsä vaille. Hetkessä on hyvä tehdä juuri näitä carpe diem -valintoja, kun elämäsi kokonaiskuva ei liity siihen millään lailla. Suklaalevyn tyhjän kääreen pöydälle heittäessä ja jalat sohvan päätyyn nostettuna alkaa taas muistumaan mieleen, mikä elämässä onkaan oikeasti nauttimisen arvoista. Tämä sohvalla makaava suklaavalas hetken sokerihuuman jälkeen, vaiko sittenkin hyvinvoiva ja energinen kymmeniä kiloja pienempi ihminen. On aika miettiä tarkkaan, valitseeko vartin suklaatuokion sohvalla vai ehkäpä hyvän olon, terveyden ja koon 38 vaatteet.


5. "Voin ihan hyvin aloittaa huomenna, heti aamusta!"

Niinpä tietysti. Ja toteat saman lauseen vuoden jokaisena päivänä iltapäivän tienoilla, kun aamupala on taas mennyt överiksi ja lounaalla vedetyn pizzan rasvat kietoutuvat parhaillaan sisäelinten ympärille. Näitä kuuluisia "viimeisiä ehtoollisia" taitaa moni harrastaa, koska onhan aina oikeus syödä viimeiset herkut ennen tiukkaakin tiukempaa dieettia. Ikävä kyllä nämä ehtoolliset jatkaa voittokulkuaan päivästä toiseen ja dieetti ei pääse koskaan alkamaan. Joten, jos et aloita heti, tuskin tulet aloittamaan huomennakaan.



Jospa nyt sovitaan porukalla, että jätetään nämä joutavat selitykset ja keskitytään onnistumiseen. Itselleen valehtelu on ihan turhaa ja se ei johda mihinkään. Oikeat selitykset epäonnistumiseen on itsekurin puute, laiskuus, mukavuudenhalu ja saamattomuus. Let`s face the facts.

Onko nämä yllä mainitut selitykset tuttuja? Uskon, että varmaan aika samoilla mennään, mutta kertokaa omia "hyviä" selityksiä epäonnistumisiin. Kuulisin niitä mielelläni. :)



kuva

Motivaatiokolmoset part 4

Taukoa on tullut, mutta motivaatio ei ole hälvennyt. Ruokailut tämän kriisin keskellä on mennyt niin, kuin on maistunut. Eli vähän miten sattuu. Motivaatio ei ole ollut karkkihyllyjen puolella, päinvastoin.

Tapahtui mitä tapahtui, tuskin on mitään parempaa, kuin ottaa itseään niskasta kiinni?

Eli, on aika seuraaviin motivaatiokakkosiin poikkeuksellisesti: 

1. Kaksoisleuka

Mistäs tuo pieni helmalakana naamani alle ilmestyi? Ihan huomaamatta hiipi kasvojeni alle. Tästä en kommentoi muuta, kuin että näyttääpä "kivalta" kuvissa. Syöty on.

2. Hihattomat mekot

"Hei vaan, kiva tutustua", kättelen tuntematonta alli heiluen vallattomasti puolelta toiselle. En siis vieläkään löytänyt sopivaa boleroa (jotka oli in 15 vuotta sitten). Jes, juhlapukeutuminen on mun juttu. Jos saa pukeutua roskapussiin.

 Nyt ruotua peliin!

Tsemppiä, siskot ja veljet! 

Motivaatiokolmoset PART 3

Tarve vaatii motivaatiota. Tässä seuraavat kolme tärkeää pointtia.


1. "Ei mulla ole kuuma".

Vastaan, kun joku ihmettelee miksi päälläni on pitkähihainen paita ja pitkät housut. Helteellä. "Ei mulla ole kuuma". Hmm. EIPÄ. Kuoleman kielissä helteissä tässä ryömin. Aina voi yrittää selittää, tietysti. Eri asia, uskooko kukaan. Pukeutumiseni menee aina sen mukaan, mikä näyttää laihimmalta. Helteellä laitan käsisellut peittävän paidan, vaikka kuumuus vaatisi muuta. Pitkät housut peittävät sen mitä pitääkin. En varmasti ole ainoa? Hiki valuu, mutta pakko silti laittaa ne laihentavimmat vaatteet. Monta kerrosta vaatetta hakkaa sen, että läskini heiluisi valtoimenaan. Uskon.


2. Piilottelu kaupassa

Ennen tätä uutta ruokavaliota kaupassa käydessäni, aina kassalla PIILOTIN (kyllä) suklaat ja muut muiden tavaroiden alle hihnalla,  ettei seuraava asiakas niitä vahingossakaan näe. Totta se on. Salaatit ja muut suklaalevyjen ja einesten päälle. Naurettavaa, tiedän kyllä. Jotenkin se vaan hävetti silloin ja hävettäisi nytkin. Olen syyllistynyt siihenkin, että ostin tuuheita salaattipuskia vain sen takia, että pystyin peittämään niillä herkut. Yep, heittäkää vaan puukkoja. Heittäkää, olen valmis.


3. Istuminen

Ehei, ei ollenkaan niin luonnollinen juttu, kuten te syntiset normaalipainoiset luulette. Minun täytyy aina löytää se "edullisin" istumapaikka itselleni. Lattialla istuminen on toisinaan armollisinta ja toisinaan taas sohva, jossa ottaa tyynyn syliinsä peittämään pahimpia muhkuroita. Pöydän äärellä istuminen on parasta, mitä lihavalle voi sattua. Suosin siis sitä. #anteeksi


Osuiko yksikään kohta, sisters? Olenko ainoa?

Terveisin, Flunssa-minä

Motivaatiokolmoset part 2

Uusi viikko ja aika motivaation! Alla seuraavat kolme motivaattoria.


1. "Voisitko siirtää vähän sitä tuolia?"

Kuulostaako tutulta? Joko lauseen sanojana tai sen kuulijana? Minäpä kerron lauseen merkityksen teille, joille se ei heti aukea. Kuvittele mielessäsi seuraava kauhuskenaario. Olet mennyt illanistujaisiin ja päädyt istumaan ruokapöytään, joka on sijoitettu seinän viereen. Toisen puolen tuolit ovat lähes seinässä kiinni ja istahdat juuri sille puolelle istumaan. Vierustoverisi kysyy, lähdetkö mukaan tupakalle. Toveri nousee ylös ja pujottelee sujuvasti seinän ja muiden tuolien välistä kohti ovea, istujien kysellessä, tarvitseeko heidän siirtää tuolejaan tieltä pois lähemmäs pöytää. "Ei tarvitse". Olet varma, että mahdut samasta välistä, kunnes lähdet matkaan ja jumiudut heti ensimmäisen istujan tuolin ja seinän väliin. Kuin hevoskuiskaten henkäiset höyhenen kevyesti häpeän hiipiessä kasvoille: "Voisitko vähän siirtää sitä tuolia?". Ei varmaan tarvitse sanoa enempää?


2. H&M: Big is beautiful 

Ja muut itsensä kusettamisyritykset. Nice try vaateketjut, mutta ei onnistu! Kun ensimmäisen kerran tajusin kasvaneeni peruskokojen (44) ohi, alkoi tietoinen vaatekauppojen välttely. Vaatii nimittäin omalta osaltani aikamoista kanttia mennä Big is beautiful -osastolle. Mutta tähän väliin totean, etten kiinnitä mitään huomiota muihin, jotka osastolla asioivat. Jälleen kerran, oman pään sisäisiä juttuja. Aika ajoin "vahingossa" ajaudun selaamaan vaatteita ko.osastolle ja näyttelen kauhistelevani vaatteiden kokoja. 48! 50! Ei voi olla. Vaivihkaa nappaan vaatteet ja tilaisuuden tullen hyökkään tyhjälle kassalle maksamaan jättikoot. "Laittaisitko lahjapakettiin", ikään kuin lahjaksi olisi tulossa. Nice try, sanoisi kassa. Tästä ilmiöstä täytyykin kirjoittaa ihan oma postaus!


3. Uimarannat

Ei tarvitse sen enempää selittelyä. Kuollut ja kuopattu ajatus omalta osaltani jo 15 vuotta sitten. Ehkä vuoden päästä!


Jokeribonus ++

Viitaten reilu viikko sitten kirjoittamiini motivaatiokolmosiin, olin julkisessa liikennevälineessä muutama päivä sitten. Ikkunapaikalla (luojan kiitos), mutta viereeni istahti vähintäänkin saman kokoinen keski-ikäinen mies. Siinä sitten tuli tehtyä kolmen tunnin tehotreeni oikealle käsivarrelle ja olalle, kun jännitin ja pidättelin käsivartta omalla puolellani. Rankkaa. Täytyy varmaan varata aika fysioterapeutille.

Rankkaa.

Motivaatiokolmosten ensimmäinen osa TÄÄLLÄ.

Motivaatiokolmoset. PART 1

Ajattelin, että motivaatiotani ylläpitääkseni kirjoitan kerran viikossa kolme asiaa, jotka kehoittavat (painostavat, rankasti) jatkamaan pienentymisprojektia. Muistuttaisin mahdollisia lukijoita, että puhun näissä vain itsestäni ja niistä asioista, jotka tekevät oman oloni huonoksi.

Tässä tulee ensimmäiset kolme.


1. Sukujuhlat

"Kenenkäs tyttöjä se sinä olet?", kysyy Pertti-setä. No niin, ei tunnista ei, vaikka 30 vuotta on minut tuntenut. Ei tarvitse varmaan kahta kertaa miettiä, mitä tulee ensimmäiseksi mieleen, kun postiluukusta tipahtaa kutsu sukujuhlille. Oli ne sitten häät, kuusikymppiset tai esimerkiksi perunannostajaiset*. Jos osa sukulaisista ei viime juhlissakaan kaksi vuotta sitten tunnistaneet, mikähän mahtaa olla reaktio nyt. Pakko se on silti aina etsiä ne laihentavimmat juhlatamineet ja suunnata paikalle testaamaan oma tunnistettavuus. Ja sitten hävettää, joka kerta.

Nyt kun jatkan sitkeästi projektiani, saatan muutaman vuoden päästä kävellä punaista mattoa sukujuhliin ja taustalla soi se Rihannan kertosäe "Shine bright like a diamond" ja ympärilläni vaan hohtaa. Ok, menin liian pitkälle. Ainahan sitä saa haaveilla.

* Kyllä, eräät sukulaisemme omistavat mittavat perunapellot ja pitävät joka vuosi koko suvun perunannostajaiset. Raastavin sydämin kaikki suvun jäsenet raahautuvat vuosi toisensa jälkeen suorittamaan "kevyttä" nostourakkaa heidän pelloilleen viikonlopun ajaksi, kukonlaulusta auringonlaskuun. Tästä syystä syksy ei ole aina se suvun ykkösvuodenaika. 

2. Julkiset kulkuvälineet

Kun elopaino heilahtaa yli satasen, on viimeinen hetki alkaa miettiä, miten asettelen itseni julkisen kulkuvälineen penkkiin. Jotkut kiloihinsa kyllästyneet ehkä tietävät sen tunteen, kun astuu bussiin, josta jokainen ikkunapaikka on vallattu. Hiki alkaa puskea pintaan ja yrität katseellasi etsiä kaikista ohuimman istujan, jonka viereen voit änkeytyä. Sitten siinä yrität varovasti ja kepeästi istahtaa viereen ja olla vyörymättä paksuine jalkoinesi ja käsivarsinesi kanssamatkustajan puolelle, ilman että raukka joutuu liimautumaan ikkunaan. Ei uskalla edes yrittää!

Tämä on erityisen haasteellista, mikäli sattuu olemaan vielä kantamuksia mukana. Useimmiten jäänkin käytäväpenkille ihan vaan "rennosti nojailemaan", eli olen vaan puoliksi siinä penkillä ja toinen jalka käytävällä tukena. Kyllä, tämä on tosi tarina. Vaikeudet ne on tälläkin ihmisellä.


3. Hikoilu 

Ei tarvitse olla iso ponnistus, kun huomaan suihkun jälkeen olevani kuin sademetsässä, jossa sillä hetkellä myös sataa. Meikkaaminen riittää minun tapauksessani. On aina niin mukavaa käydä hitaalla iltakävelyllä, kun seuralaiset painavat raikkaina eteenpäin ja itse vaan mietin koko ajan, mistä löydän seuraavan kuivan paperin. Nämä helteet eivät ole armoa antaneet.

Kyllä tietää töitä tehneensä, kun kiipeää kolme kerrosta ylöspäin ystävän luokse synttäreille. Siinä sitten yrität paniikissa kuivata kasvoja (mahdollisesti myös jalkoja, kaulaa, rinnuksia, kyynertaipeita..) ja pelastaa viimeisiäkin meikkivoiteen rippeitä, ennen kuin astut hengästyneenä koko juhlakansan eteen.


Kyllä motivaatio taas nousee! Pieni asioita, mutta silti niin suuria, ainakin minulle. Listasin huvin vuoksi näitä kipupisteitäni ja vartin sisään sain komean 60 kohdan listan. Palaan taas ensi viikolla motivaatio-, tsemppi-, nytkylläonnistutkolmosiin! :)


Ai niin, meinasi unohtua. Pakko vielä paljastaa teille yksinoikeudella mieltäni painanut asia. Muistattehan kun pari päivää sitten uutisoitiin tästä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081118563261_uu.shtml. En millään kehdannut oikaista asiaa Iltalehdelle, saati sitten havainnosta innostuneelle valastutkijalle, mutta minä se olin. Iltauinnilla vähän vaan kauempana Helsingin bikinihiekkarannoista. Antakaa anteeksi kohu. 


kuva