Näytetään tekstit, joissa on tunniste mokailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mokailut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Miksi olen yli 100 kiloinen?

Arvon kuulijat, kansalaiset sekä kanssalaihduttajat,

Minäpä kerron.

Pohdin hetken, mistä tämä kaikki "maallinen mammona" on kertynyt. Listailin hieman old school -tyylillä, eli lyijykynän ja ruutupaperin turvin, miten tähän kasaan on päädytty. Sain selkeän Top 3 -listan .


1. Suklaa

Yläasteella suklaa alkoi maistua. En todellakaan ollut ylipainoinen silloin, vaikka niin tietenkin itse  luulin. Painoindeksi oli tuolloin normaalin alarajalla. Kävin silti vähintään kolme kertaa viikossa rehellisen Fazerin sinisen häpeissäni lähikaupasta. Ja kyllä vaan, se hävetti ostaa jo silloin! Jostain syystä suklaan himo oli kova, vaikka olin opetellut kahviakin juomaan. Yläasteen painokehitykselle en keksi muuta syytä, kuin karkit ja suklaat. Urheilin kuitenkin vähintään 4 x viikossa.


2. Liikunta jäi 

Lukiossa liikunta jäi ja juhliminen darramättöineen tuli kehiin. Sitä kun ei ollut kerran viikkoon, vaan vähintään kolme kertaa. Kilot, welcome! Vetelin ruokaa kuitenkin muidenkin edestä, koska ei kovin muu koulukaveri tuolloin lihonut. Joten syyttävä sormi ruokineen osoittaa tänne!


3. Viimeinen niitti

Kotoa lopullisesti pois muuttaminen. Oma ruoka, oma valta ja omat juomat. Joo-o. Se tie koitui kohtaloksi ja paino nousi parissa vuodessa +30kg. NICE. Pakastepizzat, leipä, juusto jne. You name it. #neveragain



Onneksi ongelma on nyt paikallistettu ja päästään tekemään asialle jotain. :)


perjantai 19. syyskuuta 2014

Nyt saa riittää, tyhmä flunssa!

Flunssa, my dear lover.

Nyt olemme menneet jo liian pitkälle suhteessamme. Yskä, nuha ja muut sivulliset, ette ole poistuneet kun aikanne ovat koittaneet. Nyt vaadin, että sinä Flunssa ystävinesi poistutte takavasemmalle välittömästi elämästäni.

En ymmärrä, mikä tämä flunssakierre on nyt olevinaan, edelleen. Kaksi viikkoa yhtä kärsimystä kera kuumeiden ja elämäni pahimpien yskien. Ja sehän se ei hellitä edelleenkään. Oliko tämä nyt ihan oikeasti rasvajumalien kosto siitä, että kävin 13 päivää sitten rehellisellä juoksulenkillä? Kertokaa,  onko? Ja olihan se varmaan. Hävyttömät rasvajumalat!

Paino on pysytellyt samoissa 107 kilon lukemissa, kuten aiemminkin. Edelleenkään ruoka ei maistu ja väsymystila on vertaansa vailla. Tähän vaikuttaa moni muukin asia, mutta varmaankin elelen tällä hetkellä sillä kuuluisalla säästöliekillä. Toisaalta vetelen kyllä sokerimehuja, jotka ovat ainoita jotka maistuu tällä hetkellä. No, nehän ne sokerikiloset pitääkin yllä.

Mutkien kautta olen kuullut ihmisistä, jotka kärsii samasta parin viikon flunssasta. Mutta olenko vain huonokuntoinen, joka kärsii kaikesta pidempää? Veto poissa ja vaikeaa nostaa edes kättä jääkaapin ylähyllylle. Vaikeeta.

Nyt otan itseäni niskasta (niskaläskistä) kiinni ja jatkan.

Nämä kausiflunssat ei minua lannista, sanokaa mitä sanotte! 




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viikko 3 oli ja meni (perseelleen)

Minä: "Hei, olen laihduttaja ja olen vetänyt överit". 

Tukiryhmä: "Hei laihduttaja". 


Lähes kolme viikkoa projektia takana ja pieni reissaaminen johdatteli katalasti väärille raiteille. Rankka harmitus (v*****s) päällä. Viikon ainoa herkkupäivä kerrottiin viattomasti kolmella ja takana on railakas mässäilytrio torstaista lauantaihin. Tapahtuneelle ei löydy mitään muuta selitystä kuin huono itsekuri ja tyhmä pää uudessa tilanteessa. Seliseli, ihan oma vika.

Kotioloissa uutta ruokavaliota on ollut helppo noudattaa, mutta kolme päivää ravintolaruoan varassa vei jalat alta ja itsekuri taisi unohtua siinä vaiheessa, kun lukitsin kodin oven.

Jotta ette jäisi heittelemään arvauksia ilmoille, kerronpa tässä mitä tuli syötyä:  

Torstai

Aamu: matkaeväänä kaksi ruispalaa runsailla täytteillä, pillimehu
Lounas: -
Päivällinen: Kiinalaisessa kolmen pienen annoksen + riisin -menu, Cola light
Illallinen: -

Perjantai

Aamu: -
Lounas: Vapianon Crema di pollo -pasta, Cola light, Latte
Päivällinen: 2 Mäkkärin Nacho pollo jr. -hampurilaista, 3 siideriä 
Illallinen: Cheekin keikka, liikaa viiniä, olut ja loppu"illasta" rehellinen mäkkiateria

Lauantai 

Aamupala: öisen aterian jämät, Burana, paljon vettä
Lounas: Pulled pork -hampurilaisateria ranskalaisilla, Cola light, paljon vettä
Illallinen: paljon vettä

Olkaa hyvä ja kauhistelkaa. En selittele mitään, todella tyhmä veto ja nyt taas maistuu tutut ja turvalliset mustapavut. Eilinen puntarointi jäi väliin ja seuraava koittakoon ensi lauantaina. Tämä epäonnistuminen ei onneksi jarruta motivaatiota, vaan rankasti opettaa ja lyö karttakepillä paksuille sormille.

Ja nyt seuraa säännöt seuraavaa reissua varten: 

1. Kysy ravintolassa, voiko annoksia muokata paremmin vastaamaan ruokavaliotasi, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin

2. Yritä vaikuttaa ravintolan valintaan parhaasi mukaan

3. Ota se salaatti, jos se todellakin on ainoa vaihtoehto

4. Suunnittele syömisiä etukäteen, mikäli mahdollista


Huijari vaikenee, mutta vain hetkeksi.