Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mitä muija? Mikä boogi?

Hyvin menee niinku kuuluuki? No ihan ok, kiitos kysymästä! Alla viime päivien ruoka-agendaa. Hyvin maistuu.

Sekasalaattia, porkkanaraastetta, kanaa,  tuoreita herkkusieni ja balsamico. NAM.


Kahden munan munakas, mustapapuja, tuoreita herkkusieniä, pinaattia ja 1rkl raejuustoa. 

Vihanneksia, vihanneksia, papuja, vihanneksia, kanaa, vihanneksia. Valkoinen jauho ei miellytä, margariini ei miellytä, pasta ei miellytä. Hyvä ruoka syntyy nykyään kasviksista, protskusta jne. Maun saa hyväksi mausteilla, joihin olen perehtynyt lähiaikoina paljon. Eihän se lihakaan miltään maistu ilman mausteita, kuten ei kasviksetkaan. Ai että, on tullut hyviä ruokia rohkeasti kokeilemalla. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt syöminen on taas ruodussa ja lautaset täyttyy hiilarimössöttömästä aineksesta. Hyvä mulle. Tein tänään ihanaa kaalipataa, jonka ohjeen laitan tänne perjantaina. Se on muuten älyttömän hyvää ja ei sisällä turhia hiilareita. Oon aina ollut pieni kaalifani, mutta nyt syntyi jotain käsittämättömän hyvää ruokaa. Moni muu on varmasti eri mieltä. :)

Muussa elämässä on pitänyt hieman kiirettä, joten bloggailu on jäänyt taas vähemmälle. Täytyy tehdä joku selkeä aikataulu, jotta muistaa raportoida tännekin.

torstai 11. joulukuuta 2014

Iisipiisi resepti: Beans and vegetables with an Asian twist

Koska tällä kertaa kyse on vielä halvemmasta ja yksinkertaisemmasta ruoasta kuin aiemmin postaamani herkkuliha, oli pakko laittaa reseptin nimi englanniksi. Eikö kuulostakin hienommalta vieraalla kielellä sanottuna? No niin minustakin! Kukaan ei edes katsoisi kuvia, jos otsikossa lukisi keittojuurekset ja pavut vähän niinku Aasialaisittain ja viimeisetkin hyppäisivät kelkasta ekan kuvan nähtyään. 

Tää on just esimerkiksi teille, joilta ei joskus löydy kaapista juurikaan mitään ja joudut raapimalla raapimaan kaappien takaosista viimeisetkin muruset ruokaa varten. Juuri näin mulle kävi eilen ja tuloksena oli ihan mielettömän hyvä ruoka, joka tuoreilla kasviksilla olisi vielä mielettömämpi. Tsek tis aut! 


 Tarvitset: 

1 pss Keittojuureksia (0,29e)
1 Kananmuna (0,15e)
1 Sipuli (0,10e)
1. Valkosipulin kynsi (0,02e)
1/2 pakettia mustapapuja (0,55e)
Kupillinen tuoretta pinaattia (0,30e)
1/4 pkt Tuoreita herkkusieniä (0,40e)
Mausteet: Sambal oelek, Ketjap Manis ja suola + mitä haluat
(Extra: inkivääriä raasteena)

Ohje (suunnilleen näin):

1. Laita paistinpannu liedelle ja heitä oliiviöljyä/kookosöljyä hulauksellinen
2. Avaa kallisarvoinen pakastepussi ja heitä pannulle
3. Pilko sipuli ja valkosipuli ja heitä mukaan
4. Revi pinaatti ja pilko sienet ja heitä mukaan
5. Mausta millä haluat, mutta suosittelen vahvasti comboa ruususuola, ketjap manis ja sambal oelek. Jos sattuu löytymään inkivääri, suosittelen vahvasti!
6. Riko kananmuna messiin ja sekoita "muhennokseen" yhdessä huuhdeltujen mustapapujen kanssa. 
7. Maistele, lisää mausteita, maistele, lisää mausteita jne. 


Onko sambal oelek ja/tai ketjap manis tuttuja juttuja? Jos ei, niin kannattaa hankkia nämä pikku purkit kotiin, mikäli vähänkään tykkää Aasialaisesta makumaailmasta (vinkki vinkkinen:hanki vaikket tykkää kokeilematta). Näistä riittää pitkäksi aikaa iloa ja antaa noinkin simppeleille raaka-aineelle mielettömän maun. Kannattaa lisäillä pikku hiljaa (varsinkin sambalia) ja tosiaankin maistella koko ajan, ettei suun tarvitse kutsua palokuntaa paikalle. Nämä pienet elämän kuin elämän boostaajat löytyy ihan perus Prismoista jne. 

Ja minä kuin luulin ottaneeni houkuttelevan kuvan lopputuloksesta. Mutta oli hyvää ja tulee olemaan helppona ruokana tämän painonvartijan agendalla jatkossakin.

Lopullinen hinta on noin 2e, jos syöt yksin suureen nälkään. Ravintoarvoiltaan uskaltaisin sanoa, että voittaa aika monet hiilarimössöt. Ihan vaan arvauksen amatöörinä. 

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän herkkuliha (superhelppo ja halpa)

Oletko huono laittamaan hyvää ruokaa? Vai oletko todella kädetön saamaan mitään syömisen arvoista lautaselle? Onko vieraiden kylään tulo aina yhtä paniikkia ja sydänkohtausta?

Ei hätää! Tämä ei ole Ostos-TV, vaan täysin ilmaiseksi jaettava järjettömän helppo, mutta syöjän kuin syöjän tajunnan räjäyttävä liharuoka. Ja nyt te epäilijätkin siellä uskotte, koska olen maailman alkeellisin kokki, mutta kaikki ovat tätä ylistäneet. Syystäkin.

Voit nimetä tämän kuten haluat, mutta mikäli vieraaksesi saapuu vuoden 2013 ruokatrendien aallonharjalla ratsastava ruokailija, kannattaa kutsua pulled porkiksi. Muille tämä voi olla vaikkapa uuniliha, sipulinen liha, aasialainen liha (koska vähän inkivääriä ja chilia), Herni Alenin liharesepti (jos ruokailijat on Twitterissä) tai mitä sitten ikinä keksit. Ihan vieraan mukaan, sanoisin.



No niin ja alkulöpinät riittää jo. Ainekset tulevat tässä:

1 paketti porsaan uunilihaa (superhalpaa)
2 tl suolaa (ei mun mielestä niin tarkkaa)
Puolikas chili (pilko osiin)
1 tl tuoretta inkivääriä 
1 kokonainen sipuli 
1 kokonainen iso valkosipuli 
0,5 dl soijakastiketta
2 dl vettä


Kun ainekset on hallussa, etsi noin A4-kokoinen uuniastia ja heitä liha sinne. 

1. Hiero suolaa lihan pinnalle. Halkaise iso valkosipuli ja laita vuokaan. Pilko chiliä niin paljon kuin jaksat (itse vaan halkaisen kahteen osaan) ja heitä mukaan. 

2. Nyt tulee sit mun oma supertwisti tähän ohjeeseen: virallisessa Henri Alenin reseptissä käsketään laittamaan yksi sipuli, mutta minä, pieni sipulilover, laitan niitä niin paljon kuin vuokaan mahtuu. Ne sipulit on lähes parempaa kuin itse liha. Samoin valkosipuli. 

3.Lisää 2 dl vettä laatikkoon. Laita loota uuniin yhdeksi tunniksi 180 asteeseen. Sen jälkeen laita folio päälle ja anna olla kaksi tuntia 150 asteessa. Aika helppoo, jos multa kysytään. Vaan kun ei kysytä.

4. Käännä liha ympäri ämpäri ja anna olla uunissa vielä 20 minuuttia. Tässä vaiheessa lisään ihan ministi lisää vettä, jotta maailman herkullisintä lientä olisi hieman enemmän. 

5. Ota liha pois uunista (jos nyt tää oli vielä jollekin epäselvä asia) ja ihan ekana maista sitä taivaallista lientä, joka lihan ympärillä lilluu. Ehkä rohkeana kokkaajana otat lusikkaan mukaan myös pienen sipulipalan. Näin ymmärrät heti, mitä sana taivas tarkoittaa. Se on juuri se maku jonka maistat. Ai että! 

Vielä vähän mahtuu sipulia ennen uuniin menoa. 


Kyl mä sanosin, että jos oot yhtä poropeukalo kuin minä, mitä tulee siis hyvä ruoan laittamiseen, usko tätä ohjetta. Et voi epäonnistua ja liha on erittäin halpaa (n. 4-5e). Joten, tässä on kaikkien aikojen paras resepti.


Parasta lisuketta tämän lihan kanssa on kukkakaalista ja parsakaalista tehty muussi. Höyryttelee kasviksia aikansa ja muussaa ne lisäten hieman kermaa ja mausteita.

Hyvää ja suht hiilaritonta. Suosittelen!

Edit 1: Tulin katsomaan reseptiä näin jälkeen päin ja sain hirveän naurukohtauksen, kun huomasin tuon pienen ressukan ekassa kuvassa. Puhun siis lihapaketin päällä olevasta inkivääripalasta, jota tuskin kukaan muu huomaa kuin kuvan ottanut henkilö (en ainakaan minä). Varmaan ihan vaan kameran vika, kun ei tarkentanut oikein. Kuvaajassahan ei ole koskaan vika...Haha, myönnän että surkeita kuvia ja ei tee oikeutta tälle reseptille. Anteeksi Henri Alén.

perjantai 29. elokuuta 2014

Helppo, hyvä ja todella ravitseva aamupala


Tämä viikko on mennyt uskomattoman hyvin. Ruoka maistuu ja kaikki on oolrait. Välillä unohdan syödä, koska nälän tunnetta en ole juurikaan havainnut. Siitäpä onkin pitkä aika, monta vuotta, kun nälkä on viimeksi vaivannut. Aina ollut ravitsemus niin sanotusti "kohdallaan". Koko ajan jotain lappanut suuhun, joten ei se nälkä ole voinut yllättää, vaikka kuinka on yrittänyt kaikkien niiden rasvakerrosten takaa. On ollut mistä ottaa sitä vararavintoa. Varmaankin.

Nyt myös kilot aiheuttaneet pahantekijät, eli kansankielellä mieliteot ovat onnekseni loistaneet poissaolollaan, elämä on ihmeellistä!

Tämän viikon aamupalojen kuningas on ollut konkreettisesti nimetty pinaattipapumunakas. Helppo tehdä ja pitää nälän poissa todella kauan, suosittelen!


Tarvitset: 

2 dl pakastepinaattia (esim. Lidl, 1,49e / 750g)
3 luomu kananmunaa (jos perusmunia, käytä kahdesta vain valkuaiset)
1 dl mustapapuja  (esim. GoGreen liotetut 1,09e purkki, Prisma)
Merisuola
Pippuri
Muut mausteet mielen mukaan (Herbamare jne.)
+ Sähkö, liesi, paistinpannu, öljy ja muut länsimaisen ihmisen ylellisyydet


What a beautiful mess?
Oliiviöljyä pannun pintaan, munat päälle ja hetken kuluttua pinaatti + pavut. 
Paista hetkinen ja heittele mausteet päälle. Tämän helpommaksi tämä ei mene.
Toimii hyvin myös aamutoimien lomassa, ei kestä kauaa.

 Onko se tämä? Onko tämä tosiaan vuoden ruokakuva? Huomaa hämäyksenä laitetut rucolat, 
jotta annos näyttää edes vähän paremmalta. No, toivottavasti havainnollistaa edes vähän, miltä tuleman pitää. Todennäköisesti yllätyt positiivisesti, kun näet oman tuotoksesi. Se on nimittäin paremman näköinen kuin annan tässä olettaa.

Mutta uskokaa kun sanon, että tämä on mainio aamupala ja pitää nälkää hyvin poissa ainakin omalla kohdallani. Ravintoarvot ovat erittäin kohdallaan ja makukin omasta mielestäni voittaa aiemmin nauttimani brekkarin kera perus paahtoleivät kilolla voita ja kahdella kilolla juustoa. No vähän jos liioittelen määriä, niin ei kai se haittaa. Yli sadan kilon raahaajalla on oikeus liioitella asiaa kuin asiaa.

Kokeilkaa vaikka kerran tai kaksi - tästä aamupala ei muutu paremmaksi. 
T. Runeberg


maanantai 18. elokuuta 2014

Kesäkurpitsa, tuo liian terveellinen snack?


Siltähän se kuulostaa, mutta älä lannistu! Koita ihmeessä, jos kesäkurpitsa noin niin kuin muuten ei aiheuta pahoja tuntemuksia. #kesakurpitsa #tuoainaniin #vähätelty #suomiherkku

(alla kakkosviikon päivityspostaus)

Ohje on helpompi homma, kuin sipsipussin osto. Mun mielestä myös yhtä hyvää, ellei parempaa. Johtunee siitä, etten ole kovin kova sipsifani.

Tarvitset:

kesäkurpitsan
neitsytoliiviöljyä
merisuola/ruususuola
pippurisekoitus
+ muita mausteita maun mukaan (bbq, chili, herbamare..)


Kesäkurpitsa tositoimissa. 

Hieman oliiviöljyä viipaleen pintaan ja päälle suola, pippuri ja muut mausteet. 

Ohje on kuin nelivuotiaan reseptikirjasta, mutta suosittelen kokeilemaan. Tämä idea syntyi vahingossa suolahimoissa, kun pavut ja kala oli lautaselta jo syöty ja kesäkurpitsat odotteli vielä vuoroaan. Ilman mausteita ei millään mennyt sillä hetkellä alas, joten tästä syntyikin vakkarivälipala ja kasvislisuke perusaterioihin. Täytyy testailla muitakin mausteita, voi toimia jopa paremmin. 

NAM.

Näitä vetelen aina välipalaksikin. Toimii!


"Nolo suola + kasvis -resepti, mene kokkikouluun hyvä ihminen!", joku nyt varmasti ajattelee. 

"Okei, jos tarjoot", vastaan ja menen leikkaamaan kesäkurpitsaa ja pyörittämään suolamyllyä.